TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lista: Missä taputetaan ja miksi ei? (10 vastausta) (4711 2005-04-12 13:28)

Missä taputetaan ja miksi ei?

Muka muusikko
2005-04-12 18:54

Haluaisin korjata KatriinaS:n lausuntoa Merisärkän tansseista 2.4., kun lauteilla oli Finlanders ja Johnny Guitars. Ensinnäkin Johnny Guitarsin basisti ei spiikannut juuri mitään, esitteli vain kitaristin loppupuolella. Toiseksikin pääspiikkaajana toiminut kitaristi mainitsi ensimmäisen setin lopuksi jotenkin näin: "Terveisiä Pulliaisen Esalle, että perästä tullaan!" Tarkoittaen sillä sitä, että Johnny Guitars seuraa, ja nimenomaan haluaa seurata, Agentsien loistavia jalanjälkiä. Lausunto oli tarkoitettu kunnioitukseksi Agentsien konkareita kohtaan. Se on sitten eri asia, jos jonkun orkesterin biisivalikoimat eivät miellytä kaikkia. Eihän näin voi juuri kenenkään kohdalla olla. Ja kaikilla orkestereilla on erinäinen määrä esikuvia, joita matkivat enemmän tai vähemmän. Tuskin millään orkesterilla on täysin omaa sävellystuotantoa, aina on joitakin biisejä, jotka joku muu on tehnyt ja esittänyt. Johnny Guitars nyt vaan sattuu erottumaan joukosta, koska esikuva on varsin suosittu ja tunnettu tanssilavoilla. Jos Johnny Guitars lähtisi perustanssimusiikkilinjalle soittaen vaikka silloinkin toisten biisejä, niin varmaan joku silloinkin sanoisi, että "tuon-ja-tuonkin biisin se-ja-se soittaa paremmin". Kaikesta huolimatta Suomenniemi on täynnä hienoja ja hienompia orkestereita, joille ainakin minä annan aplodit tanssin päätteeksi.

Näin pakinoi Johnny Guitars'in basisti, Juha B.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu