TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lauantain alku- ja myöhäisiltäpäivän tanssia Hämiksellä ja Kellarissa (Lutukolli 2005-01-30 16:10)

Lauantain alku- ja myöhäisiltäpäivän tanssia Hämiksellä ja Kellarissa

Lutukolli
2005-01-30 16:10

Sattuipa silmään pikkuilmoitus lauantain Hesarissa; TANSSIT Hämiksellä U.Kekkosenkatu 4-6 KLO 13-16 Suos.ork A-oik. 5e. Vaikka Kotikatti (ei_rekisteröitynyt_palstalainen) epäilikin yleisön olevan vanhempaa väkeä ja musiikin sen mukaista, sain hänetkin houkuteltua tarkistamaan paikan. Itseäni kiinnosti tietää mitä kätkeytyy termin Suos.ork. taakse.

Lähdössä myöhästyttiin jo yhdestä sporavuorosta ja ehdittiin Hämäläisten talolle vasta hieman ennen puoli kahta, jolloin tangon tahdit kaikuivat eteiseen tullessa. Ja valinta alkoi arveluttaa minuakin, kun lippuja myyvä rouva ja ne pois keränneet herra, jo ilmeisesti pidemmän aikaa eläkkeellä olleet, katsoivat meitä kuin olisimme eksyneet aivan väärään paikkaan. Rohkeasti vaan sisään ja fuskua oven suuhun veivaamaan useimpien muiden menessä hillitymmin foksia.

Parhaimmillaan taisi lattialla pyörähdellä hieman yli kaksikymmentä paria, eli hyvin oli tilaa tanssia. Suos. ork. osoittautui kahdeksi soittajaksi, joista vanhempi soitti haitaria ja käynnisti komppikoneen, ja nuorempi lauloi ja soitti trumpettia. Olisivatko aivan tanssien alussa esitelleet itsensä, nyt jäi orkisterin nimi tietämättä, kun en sitä keltään kysynyt. Joissain kappaleissa kuulosti että komppikone ja haitaristi eivät oleet aivan synkassa, mutta musiikki oli mielestäni monipuolista ja tanssitavampaa kuin monien tunnettujen artistien omat sessiot. Ja kuulutusten mukaan oli myös hanuristin omia sävellyksiä mukana. Rytmikone tuntui olevan joissain kappaleissa liian kovalla tasolla.

Soittajien ensimmäisellä tauolla nelisen paria pyörähteli kuvioita, jollaisia en ole ikinä ennen nähnyt. Kysyimme kyllä yhdeltä pariskunnalta mitä tanssit olivat, mutta hekään eivät enää muistaneet niiden nimiä, sanoivat olevan vanhoja seuratansseja. Ilmeisesti olivat joitain noista, joita tällä palvelimella kutsutaan vanhoiksi salonkitansseiksi . Sanoivat harrastaneensa niitä jossain tanhuseurassa.

Suurin osa tanssijoista oli melko iäkästä väkeä, mutta kadehdittavan kepeästi muutamalla meni askeleet polkassakin. Kuitenkin ikä taisi painaa sen verran että orkisterin viimeisellä jaksolla väkeä oli enää reilusti alle kymmenen paria. Mutta suurin osa oli tanssinut kappaleet jo lähes putkeen.

Hämiksen salin tumma ”lautaparketti” kiilteli uhkaavan liukkaasti ja haljasnahkapohjaisilla kengillä täytyi hieman varoa. Kumppanini synteettiset pohjat eivät kuulemma ollet kovin liukkaan tuntuiset. Lähtiessä huomasimme pohjissa paksuhkon tummanruskean pölykerroksen. Ilmeisesti se oli suodatinjauhatuksena tehtyä kahvia, koska oli niin pölymäista ja huosunlahkeitakin värjännyt. En tiedä, oliko se tarkoitettu liukastamaan vai torjumaan liukkautta, koska vähän myöhemmin Kellarin lattialla kenkäni aluksi tuntuivat lähes jarruttavan menoa. (Ei ollut harjaa mukana, joten oli vain kopisteltu irtoavat mömmöt pois.)

Kokonaiskemuksena tuntuivat Hämiksen tanssit ihan mukavalta, kun tilaakin oli lopussa ruhtinaallisesti. Hauskalta tuntui sekin kun eräs rouva toivoi meidän ”nuorten” käyvän useamin täällä tanssiessa. Näyttää nuoruus olevan suhteellista, kun meidän yhteisikämme on jo yli 100 vuotta. Taitaa nämäkin tanssitilaisuudet olevan hiipumassa, kun järjestävän tahon (oliko Hämiksen tanssin ystävät ry?) repliikistä kantautui huoli tulevasta. Mutta ainakin ensi lauantaina olisi muillakin ”nuorilla” mahdollisuus testata Hämiksen parkettia. Käykää tukemassa toimintaa, jotta mekin eläkkeellä pääsisimme tanssimaan elävän musiikin parissa. ;-)

Kun oli alkuun päästy siirryimme ”kotiparketille” Vanhan Kellariin. Vähän neljän jälkeen lauantai-”iltana” oli jo muutamia tutuiksi käyneitä pariskuntia paikalla sekä vakiokalustoon kuuluvia pappoja. Kolmen vanhemman rouvan seurue oli myös siirtynyt Hämikseltä Kellariin. Harmittavan vähän taisivat päästä tanssimaan, kun jokunen vakiopaappa näyttää suosivan vain ikäisiään huomattavasti nuorempaa tanssiseuraa, tai sitten hakee vain tuntemiaan tanssikykyisiä daameja.

Kuuteen menessä väkeä oli tullut hieman lisää, mutta parketilla ei ollut vielä minkäänlaista tungosta. Hyvin mahtui vääntämään kuvioita. Levyt kuulostivat ehkä jo liiankin tutuilta ainakin Hämiksellä erilaisella tavalla esitetyn musiikin jälkeen. Kuuden jälkeen jalat olivat kipeytyneet sen verran että lähdimme sporalla kotia kohti

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu