TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Naisille lisää duunia sylitanssin alkeiskursseilla (Palomita 2004-11-25 15:36)

Tanssiurheilusta ja kilpailemisesta

Zäp
2004-12-02 13:29

Minä erotan omassa tanssin harrastamisessani kolme tanssin lajia: tanssiurheilun, kilpailut ja seuratanssin. Kaikilla kolmella on oma sijansa tanssitarpeideni tyydyttämisessä; tanssiurheilussa saan haastaa ja virittää suorituskykyäni ja taitojani, kotimaisissa ja kansainvälisissä kisoissa haen upeita kokemuksia ja esiintymistilanteen nautintoa ja seuratansseissa eli lavalla pidän sitten vain ihan puhtaasti hauskaa ilman mitään paineita oikeista suorituksista. Näin minulla on ollut ihan alusta asti, kun olen tanssin aloittanut joskus kymmenisen vuotta sitten.

Kilpailemista ei yksinkertaisesti jaksa, jos hakee vain menestystä. Eteneminen hidastuu merkittävästi kuitenkin jossain vaiheessa, kun kilpailee tarpeeksi pitkälle ja silloin on pakko olla joitain muita motiiveja kuin vain menestyksen hakeminen. Olen itse lyönyt päätäni seinään, kun tulokset vain tuntuvat pysyvän paikallaan tai jopa huonontuvan. Lopulta kuitenkin ahdistuksen keskeltä löytyy aina se jokin juju, jolla tanssi ja taitotaso menee taas eteenpäin.

Lavakilpailuja en osaa kommentoida, kun en niihin ole tutustunut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että puhtaasti seuratanssien puolella eli lavoilla ei pitäisi olla mitään "oikeaa" standardoitua tapaa tanssia. Tanssijoita voidaan kyllä kursseilla ja valmentamisella _auttaa_ pitämään enemmän hauskaa ja silloin valmentaja/opettaja voi vapaasti markkinoida omaa hyvää tapaansa tanssia. Seuratanssija vastaavasti voi vapaasti valita, ottaako onkeensa vai ei. Esimerkkinä voisi mainita vaikka asiat "kuinka olla itse paremmin jalan päällä", "kuinka viedä daami paremmin jalan päälle", "kuinka aistia ja tulkita musiikin tunnelmaa" yms. yleistanssillisia asioita.

/Zäp/

Kirjoittajan avainsanat: tanssiurheilu, kilpaileminen

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu