TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tulenliekissä taas - hoh hoijaa...! (Jivetär 2004-08-21 12:27)

Tulenliekissä taas - hoh hoijaa...!

Jivetär
2004-08-21 12:27

Toisinaan tulee ihmeteltyä ihan omia aivoituksiaan... Lähdin taas optimistisena Tulentiekkiin Yölinnun karkeloihin, mutta taaskin ilta oli surkeista surkein. Vainoaako minua joku Tulenliekki-syndrooma, siellä kun tuntuu surkeus aina odottavan?

Paikalle päästyäni klo 20.50 huomasin yllätyksekseni, että kakkosbändi jo siellä soitteli. Tavallisesti Tulenliekissä saa orkesteria odotella vielä kotvan ja levyt soivat. Tanssijoita ei siis ollut vielä paikalla kovinkaan monta.

Yölintu on esiintynyt tällä alueella ahkerasti juuri viimeisen viikon aikana, niinpä tanssitaitoiset olivat saaneet hänestä tarpeekseen, pro-tasoa ei näkynyt. Yksi bongaus kuitenkin tuli, hei vaan JOHAN TOKES!

Järjestäjät viisveisasivat siitä, että yleisö toi juomia tanssilattian puolelle, yritä siinä sitten väistellä rapakoita. Juovuksissa olijoita oli pilvin pimein ja heitäkin yritin kovasti väistellä, niinpä ilta meni ihan jutteluksi tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kotona laskin, että yhden tanssitun pelin hinnaksi tuli lähes kaksi euroa...

Niinpä niin, onneksi tästä on vain yksi mahdollinen tie, ja se on ylöspäin. Vaan missä se siihen suuntaan suuntautuisi taas tänään, sitä pitää harkita jo ihan toden teolla?

Kirjoittajan avainsanat: Tulenliekki

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu