TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssitaidoton nainen-illan kohokohta (Marcos 2004-08-08 14:44)

Tanssitaidoton nainen-illan kohokohta

Marcos
2004-08-08 14:44

Kävin eilen Rönnillä. En kommentoi tansseja laajemmin, on vielä kesken raportti pohjoisen matkasta. Eräs tapaus kuitenkin jäi mieleen.

Alkuillasta hain nuorta värillistä tyttöä, iältään kenties 20-25, suonissa varmaan yhtä paljon afrikkalaista kuin eurooppalaistakin verta. Puhui muutaman sanan suomea, sittemmin puhuimme englantia. Hänen omista ja lavakumminsa jutuista ilmeni, että hänellä oli suomalaisia juuria isovanhempiensa kautta, hän oli täällä mm. tutkimassa juuriaan sekä lomailemassa, ollut maassa parisen vikkoa.

Kun aloimme tanssia, kävi ilmi, ettei hän osannut paritansseja, ainakin vaihtoaskel oli täysin tuntematon, nämä olivat hänen ensimmäiset lavatanssinsa Suomessa. Ensireaktioni oli pettymys. Mitähän tästäkin tulee, no koittaa toki pitää. Pikkuhiljaa foksin perusaskel alkoi istua, rytmi sekosi käännöksissä, mutta toisen tanssin lopulla varovaiset käännökset sujuivat jotenkuten. Hän osasi liikkua sangen pehmeästi ja hyvin iloista naamaa näytti koko ajan. Jätin hänet sitten muiden miesten tanssitettavaksi.

Naistenhaulla palasimme harjoituksiin, sittemmin vielä pariin otteeseen naistenhaun jälkeen. Kerroin jotain seuraamisen periaatteista, kevyestä tanssiasennosta ja tasapainon pidosta ym. Viimeinen tanssimme oli buggia, joka on kiitollinen opetettava askeleen yksinkertaisuuden takia. Alkuun kankeasti kulkenut bugg parani koko ajan, toisen kappaleen loppu oli minulle täysin nautittavaa buggia. Ja mikä tanssin riemu hänellä oli päällä, kasvot naurussa, pyörähdyksissä saattoi kuulua kommenttia "hui" tai jotain sen tapaista, pyörimisen hurmaa ja uutuuden jännitystä, niin oletan.

Tuo nainen ja varsinkin se viimeinen bugg oli kyllä illan kohokohta. Hän oli liikunnallisesti lahjakas, mutta ei lahjakkuus ole kyllä rodusta kiinni, on joskus vastaavantyyppinen supisuomalainen tapaus tullut vastaan . Varsinaisesti en opetuksesta hyötynyt, ei edes suomalainen tanssimaailma, sillä hän oli muutaman päivän päästä lähdössä vuoden pestille Japaniin, jonka jälkeen palaa kotimaahansa Kanadaan. Mutta mehän elämme globaalissa maailmassa, ehkäpä hän jatkaa tanssimista jossain muualla, kovin kehoitin häntä niin tekemään. Ehkäpä suomalainen tanssi sai myös PR:ää. Ja meillä molemmilla oli hauskaa. Miehellä on hauskaa, jos naisella on hauskaa hänen kyydissään!

Että se pro-tanssijoiden metsästyksestä ja siitä, että aloittelijat ovat riesana meille kokeneille tanssijoille.

Kirjoittajan avainsanat: aloittelija

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu