TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Jälleen... (4711 2004-07-29 8:45)

Mistä lisää tanssituttuja?

Hambi
2004-08-02 20:34

Ihan aloitteleva mies jättää monta tanssia hakematta myös sen vuoksi, ettei tunnista soitettua musiikkilajia, tai se voi olla liian hankalatempoinen. Arkailua esiintyy myös sillä perusteella, ettei viitsi vaivata mahdollista taitavaa naisihmistä sosiaalitanssilla kun hänellä voisi olla mahdollisuus päästä tanssimaan kappale paljon menevämmälläkin tyylillä.

Yllä oleva taitaa olla valitettavan yleistä. Kun sitten lopulta sujuvasti foksaa lähes kaikki tasajakoiset kappaleet, niin sitten ainakin foksi ja iskelmät sujuvat :) Onneksi daameja riittää kyllä toiseen ja kolmanteenkin aaltoon haettaviksi. Monet jopa pitävät uuden opettamista seisomista parempana vaihtoehtona.

Minusta tanssikurssituttujen tanssittaminen on kovasti ylimainostettua tällä palstalla. Viimetalvena kävin noin viittä "alkeiskurssia" eli kurssituttuja tanssitettavia pitäisi yksin tuon perusteella olla reippaasti yli sata. Ehkä kymmenen olen nähnyt lavoilla enemmän kuin yhden kerran vaikka tanssimassa on tullut käytyä joka viikko. Paljon enemmän tuttuja on tullut tanssimalla ja nuo ovat niitä, joita tanssipaikoilla tapaa säännöllisesti.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu