TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Jack in the box (Humppis 2004-06-01 10:33)

Jack in the box

Humppis
2004-06-01 10:33

No voi herran pieksut! Taas ponnahti vieteriukko lootasta. Tällä palstalla on innosta väristen hehkutettu, miten pitää saada nuoria lisää lavoille ja miten heitä pitää auttaa alkuun ja kannustaa. Sitten käykin ilmi, että toiminta on sallittua vain tiukasti rajatuin ehdoin: Auttaja/ohjaaja ei saakaan olla avun pyytäjää/opetettavaa vanhempi. Joten nuoret, pyytäkää apua vain itsenne ikäisiltä tai vielä nuoremmilta (ja kokemattomammilta) tai olette vaarassa saastua ja tahraantua!

Tässä harrastuksessa siis sittenkin on pohjimmiltaan niin paljon luterilaisen etiikan vastaista syntiä, kuin joskus on väitettykin. Olin siinä käsityksessä, että väite on kumottu jo ajat sitten. Vaan tietysti selvähän se, että moraalitonta puuhaa sellainen on, kun eri sukupuolta olevat ihmiset hytkyvät ja hinkkaavat yhdessä -ja vielä julkisesti! Kaiken lisäksi vielä aivan liian usein ovat eri-ikäisiäkin!

Tällä kertaa en itse juuri nyt sattunut olemaan paheksunnan ja tuomion kohteena, mutta monasti niin on kohdallani aiemmin tapahtunut. (Tulee varmaan eteen myöhemminkin).

Pyydettäessä olen monen muun harrastajan tavoin opettanut, neuvonut, opastanut, treenannut ja sparrannut aloittelijoita (usein hyvinkin nuoria). Olisiko pitänyt kieltäytyä. Tytöistä, jotka rohkeasti käyttävät tilaisuuden opin saamiseen sieltä, mistä se helpoimmin on saatavissa (aina ylempää ja ylempää lisää oppia hakien), kasvaa ja on jo kasvanut tähtiä tuikkimaan kansallisen seuratanssin taivaalle. Kaivaakohan joitakin varttunempia aloittajia ehkä ajatus siitä, että nuoret pääsevät ”oikotietä” eteenpäin? Kyllä nämä samat tytöt myös tekevät lujasti työtä kehityksensä eteen kursseilla ja leireilläkin, mutta kuten niin monta kertaa on ennenkin sanottu: Kursseilla saadaan perusoppi, lavoilla opitaan tanssimaan.

Ennen kuin taas joku älähtää ja kysyy milloin palstalla jotakin tällaista on näkynyt, kerron, ettei olekaan. Viestit ovat tällä kertaa ja tähän kirjoitukseen johtaneessa tapauksessa (jäävuoren huippu) tulleet yksityisesti. Niin minullekin aikanaan tulleista moitteista ja arvosteluista suurin osa tuli. Koska moittijat kuitenkin lukevat palstaa, on tämä melestäni oikea foorumi asian esiin nostamiseenkin.

Sanottakoon sekin tässä nyt julki: Isäntä tällä kertaa joutui tulilinjalle.

Sanokaa nyt sitten suoraan, pitääkö hänen ja meidän muidenkin varttuneempien tanssijoiden vastaisuudessa kieltäytyä tanssimasta nuorten naisten kanssa?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu