TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tallukassakin tanssitaan (Marcos 2004-04-07 17:45)

Tallukassakin tanssitaan

Marcos
2004-04-07 17:45

Hotelli Tallukka sijaitsee Vääksyssä, Lahdesta vajaat 25 km pohjoiseen, paikassa pidetään tiistaisin iltapäivätanssit klo 13-17 (naistenhaku n. 15-16). Ajankohdasta voi päätellä, että kyseessä on aika pitkälti eläkeläistanssit, jonkinverran paikalla voi käydä nuorempiakin, ehkä esim. vuorotöistä vapaavuorolla olevia. Marcos kaikenviljankoirakin paikkaan pistäytyi. Tanssinnälkä kun oli yltynyt kovin pahaksi, liikaa aikaa oli vierähtänyt edellisistä tansseista. Ja ainahan on hyvä valmistella, tehdä pehmeää laskua tulevaisuutta ajatellen :-).

Parketti on suuri ravintolaparketiksi, myös sangen liukas, pienikitkainen matalaenergiaratkaisu, taisivat tosin olla kengätkin aika liukkaat. Musiikista huolehtii 4-henkinen orkesteri, kuulemma vakioporukka. Tauolla levyt.

Pari ensimmäistä tapausta tuotti pettymyksen, apeaksi alkoi vetää mieltä. Tanssiasennossa vikaa, nykivää tanssia, pyrkimystä tanssia omaan rytmiin, ei miehen. Mutta sehän vain luo kontrastia ja kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin. Vastoin normaaleja tapojani aloin sitten "kuoria kermaa", kerrankin, ehkä se minulle noissa oloissa anteeksi annetaan. Paikalla oli myös mukavasti tanssivia haettavia. Niin tuli tanssittua perisuomalaista tanssia kuin myös hitaat valssit, fuskut ja chachat (eikä foxattu, vaan laitoin kiertoon jotain Baunssin chacha-kurssin annista). Sain itse pari uutta kuviovariaatiovinkkiä fuskuun.

Eihän se tanssi sinällään mitään briljanttia ollut, ei. Toki etelän lavoilla (Lahdenkin korkeudella) on tanssin taso keskimääräisesti selkeästi korkeampaa. Mutta silti oli hauskaa, ihmiset olivat iloisen oloisia ja ystävällisiä (jopa kiitollisia :-)). Pahin tanssinnälkäkin hellitti. Niin eikö sitä siinä sitten kuitenkin ole kyllin aihetta tyytyväiseen (itsetyytyväiseen? :-( ) mieleen tansseista kotiinpäin lähtiessä. Jos kysytte, olivatko tanssit 5 euron ja ajan/matkan arvoiset, on vastaukseni: kyllä ne minulle olivat, joskaan en paikalla aio taas kovin pian uudelleen vierailla.

Kirjoittajan avainsanat: Tallukka

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu