TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kultsa lopettaa (Tapani 2004-01-26 23:48)

Kultsa lopettaa

Tapani
2004-01-26 23:48

Viihdekeskus ilmoittelee kotisivuillaan lopettavansa Kulttuuritalon tanssit. Perustelut:

Koska Kulttuuritalon tanssilattiaa ei olla saatu asiakkaidemme edellyttämälle tasolle ja koska talossa toimivan ravintolan palvelut eivät ole vastanneet asiakkaiden odotuksia, on suuri osa muutoin tanssitoimintaan tyytyväisiä asiakkaita ilmoittanut, että he eivät em. syistä voi käydä tanssimassa Kulttuuritalolla. Siksi emme pidä ainakaan toistaiseksi tansseja Kulttuuritalolla.

Jos Kulttuuritalon lattia olisi säilynyt samanlaisena luistinratana kuin millainen se välissä oli niin tämän päätöksen ymmärtäisi, mutta kuten aikaisemmin raportoin lattia oli viimeksi jos ei suorastaan mainio niin ainakin kelvollinen. Ehkä päätös oli tehty jo ennen Agents-iltaa tai sitten päättävät tahot kyllästyivät valitukseen kun ensin lattia on liian liukas ja sitten ei riittävän liukas ja koskaan ei mikään kelpaa... Mitä taas ravintolapalveluihin tulee niin nehän olivat Kultsalla erinomaiset, ilmaista vettä saatavilla niin paljon kuin halusi. Sääli jos Kultsan ura tanssipaikkana tosiaan oli tässä.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu