TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ikaalisten tanssileiri (Tanssija1 2004-01-15 8:42)

Parinvaihdosta kursseilla

Marcos
2004-01-15 13:19

Hieman kommentoisin minäkin Tommin sinänsä hyvää kirjoitusta.

Mikäänhän ei tietysti ole mustavalkoista. Omasta parista on varmasti tavattomasti hyötyä, sitä ei voi kiistää. Itse näkisin kuitenkin niin, että ne suuret hyödyt tulevat kurssin jälkeen: jos on oma pari, voi kurssin jälkeen vaikka seuraavan päivänä kerrata kurssin jutut läpi kotona/salilla tms. Ja sitten taas oman parin kanssa mennä juttuja läpi vikonlopun tansseissa. Aivan liian paljon pyrkii unohtumaan, kun ei tule heti kerrattua/kokeiltua.

Kurssille ilmoittautumisia otettaessa pitäisi joku tolkku tietysti olla sukupuolijakauman suhteen. Mutta näillä Etelä-Suomen kursseilla, joilla minä olen ollut, on miesten osuus ollut ehkä karkeasti 80 % naisten määrästä, mikä mahdollistaa toimivan kierrätyksen. Joskus vähemmän, mutta onpa niitäkin tilaisuuksia joskus ollut, että miehiä on ollut yksi tai kaksi ylimääräistä.

Tommi: "Vuosien aikana omia ryhmiäni seurattuani, en ole havainnut, että parinvaihtoon osallistuvat henkilöt kehittyisivät nopeammin, tai paremmiksi tanssijoiksi kuin paria vaihtamattomat. Uskaltaisin jopa väittää asian olevan usein toisinpäin. Monilla nopeasti kehittyvillä tanssijoilla on vakipari harjoittelukumppanina." Näinhän voi toki olla, mutta arvelisin ennemminkin selittävän tekijän olevan juuri se, että nuo paria vaihtamattomat kertaavat ja treenaavat, osa parinvaihtajista ei, koska ei ole sopivaa kaveria. Osalla on, mutta olisiko niin, että innokkaimpia treenaajia ovat ne, jotka eivät pariaan kierrätä. Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, perustuuko Tommin arvio parin tanssitaidosta vain silmien havaintoon, vai onko hän myös asian todennut tanssimalla omien (naispuolisten) kurssilaistensa kanssa. Silmien havainto on vain puolet tanssista (jos edes sitä), kehon tuntemus on ainakin toinen puoli. Subjektiivinen, toki, mutta niin on näköhavaintokin.

Ihan kuin Pimu kirjoitti, parinvaihdolla on myös tietty "sosialistinen" ulottuvuus: jaetaan yhteistä hyvää. Kieltämättä voi olla, että taitava tanssija, jolla on taitava pari, oppisi vielä enemmän kurssilla ilman kierrätystä. Ehtisi kokeilemaan erilaisia variaatioita ym, kun muut vielä kertaa perusjuttua. Mutta siihenkö pitäisi pyrkiä, huippuyksilöiden maksimaaliseen oppimiseen? Ennemmin näen niin, että huiput jakavat omaa osaamistaan ja pyritään mahdollisimman hyvään yhteiseen oppimistulokseen. Sen verran minussakin on sosialistia.

Kierrätystä siis kannatan, niin ikään omaa paria (ainakin tilapäisesti omaa :-)). Lisäksi olen sitä mieltä, että viennin/seuraamisen oppimiseksi on täysin välttämätöntä tanssia muidenkin kanssa, mutta ei siihen tietysti tarvitse käyttää kuin jokin osa tanssiajastaan eikä sen toki tarvitse tapahtua kurssilla, kunhan jossakin tilaisuudessa.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu