TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Mikä merkitys on rytmitajulla? (Josef 2003-10-03 12:03)

Mikä merkitys on rytmitajulla?

Hymyhuuli
2003-10-04 1:11

Rytmitaju on perusedellytys tanssille. Tänään sain taas karvaasti kokea mitä on tanssia miehen kanssa jolla ei ole minkään sortin rytmitajua eikä hajuakaan tanssiaskelista. Köpöttelin tämän tanssittajan kanssa ja yritin pitää varpaani poissa hänen varpaiden altaan parhaan kykyni mukaan. Onnittelin jo hiljaa mielessäni itseäni ja hyviä hermojani kun toinen kappale läheni loppuaan. Silloin aivan yllättäin, takavasemmalta iski kova kanta lujaa jalkani päälle. Tanssittajani oli ohjannut minut suoraan erään parin eteen. Suustani pääsi kiukkunen kirous ja mieleni olisi tehnyt tirvaista tuota tomppelitanssittajaa! Sain kuitenkin hillittyä itseni ja hengähdin syvään. Sitten kysäisin tuolta mieheltä oliko hän kenties koskaan harkinnut tanssikurssille menoa. "Noo, kyllähän minää oon jonkun kurssin käynykkii." "No opitko siellä mitään?" utelin. "Noo, emminää oikeen tiiä." vastasi hän. Suosittelin hänelle lisäkursseja ja kappaleen loputtua totesin että tällä jalalla ei tänä iltana enää tanssittaisi. Oli aika lähteä kotiin. Nyt on koipi kohti kattoa ja pakastevihannespussi sen päällä. Toivottavasti se tehoaa turvotukseen. En yleensä anna pakkeja miehelle ellei hän ole humalassa, mutta tämän tanssittajan kanssa en suostu enää parketille. Sen verran itsesuojeluvaistoa on minullakin!

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu