TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Swingtanssit! Tänään mennään kädenali! (Ope 2003-08-14 13:39)

Swingtanssit! Lindyä parhaimmillaan

Emäntä
2003-08-20 13:04

Janne Koponen: "Eli ihmiset ihan oikeasti pyrkivät opettelemaan myöskin sellaista tanssia, missä kaikkea mahdollista voisi tanssia kenen tahansa kanssa. "

Jitterbug: "Tuo kuvaa aika hyvin lindy hoppia parhaimmillaan"

Niinmuttakun Janne vissiin tarkoitti että lidyhopparit haluavat oppia myös seura (sosiaali) tansseja. Eihän Lindyä voi tanssia kenen kanssa tahansa! Ensin tarttee osata lindyä.

Olin taannoin yhdellä lindyleirillä... alkeissa. Iltatanssit koittivat, ja lattia täyttyi jatko-erikois-special-kurssilaisista ja ulkomaisista opettajista. Meillä alkeiskurssilaisilla ei ollut juuri mahdollisuuksia päästä tanssimaan edes sosiaalifokseja, kateellisina vain katselimme kun mestarit jorasivat keskenään. Voi, heillä oli kyllä hauskaa! Meitä eivät hakeneet edes helpoille hitaille, keskenämme sitten yritimme vaihtoaskelta taapertaa pitkin salin reunoja.

Eli valitettavasti sillä nimenomaisella lindyleirillä ei semmoinen välitön henki juuri näkynyt... mutta hauska kuulla että muualla on ollut paremmin.

Uskon kyllä että lindy on swingtanssia parhaimmillaan, eipä silti. Cha cha:kin on lattareita parhaimmillaan ;-)

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu