TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Hiihtämässä Rukalla ja Rukahovissa Dream ork. tahteihin tanssimassa 12.3.-16 (Andreas pks 2016-03-25 19:40)

26.3.2016 Pesäkalliolla Heikki Koskelo & Taivaankaari ja Hurma

Andreas pks
2016-03-30 23:04

jatkoa edellisestä numerosta:)

Kahvilaan oli menovuoro sitten seuraavaksi ja hyviltähän nuo maistuivat kaksi viineriä ja kahvit veden kera hintaan 9 ¤.
Siinä oli mukava hieman huoahtaa ja elpyä tassien lomassa ja katsella muiden menoa.

Kahvittelun jälkeen musiikkikin alkoi tuntua hyvältä varmaankin siksi, että volyymejä oli lisätty sopivasti niin, että kappaleet kuuluivat hyvin, muttei liian voimakkaasti.
Tanssiminen sen mukaan alkoi maistua mitä parhaimmalle, Hurmakin soitti sanojensa mukaan saksalaista marssitangoa, mutta se tuntui jo aivan oikealta tangolta ja myös toinen perään.

Heikki Koskelokin lauloi sitten kahvitaukomme jälkeen upeat kaapaleet

Kertokaa se hänelle

ja sitten melko loppupulella iltaa Kikan levyttämän

Rakkauden talon

Oli oikein miellyttävä loppuilta hyvän tanssimusiikin ja fiilingin keralla.
Puolen yön jälkeen sitä saattoi sitten lähteä kotimatkalle hymyssäsuin.

t. Andreas pks

Kirjoittajan avainsanat: Pesäkallio, Heikki Koskelo, Taivaankaari, Hurma

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu