TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Erilainen Teeriharju 23.10.2015 (Tom 2015-10-26 8:01)

Erilainen Teeriharju 23.10.2015

Tom
2015-10-26 8:01

Neljänsuora ja Leif Lindeman Avec'eineen tahdittivat Teeriharjun menoa. Odotin melkoista tungosta:

- 4S saa sekä nuoret että varttuneet fanit liikkeelle etenkin Varsinais-Suomessa ja Lounais-Hämeessä

- tangomarkkinoiden finalistit ovat aikuisemman väen mieleen, miksei nuorienkin

Molempien esiintyjien kannattajia oli runsaasti paikalla, mutta tilaa tanssahteluun oli kuitenkin mukavasti. Kannattajajoukoissa löytyy sekä tanssimiseen että katsomiseen suuntautuneita kansalaisia. Teeriharju on siitä erinomainen paikka, että tanssisali on selkeä ja siisti, viihtyisää kahviotilaa on sekä ylhäällä että alhaalla paljon ja palvelu pelaa. Henkilökunta on ystävällistä, auttaa tarvittaessa. Myös hintatasot sekä lipuissa että kahvioissa ovat maltillisella tasolla. HIENOA.

Avec aloitteli ja rytmit olivat kohdallaan. Sain bändistä positiivisen mielikuvan, esiintyminen oli kyllä hieman "jähmeää". Leifin tullessa estraadille laitettiin tangomarkkinoiden "käyttämä" muotti päälle. Leifillä on hyvä ääni, eikä hän onneksi sorru niihin pitkiin, 5-10 sekunnin loppuhuutoihin, kuten niin monet muut markkinoiden lanseeraamat miespuoliset solistit.

Minua suoraan sanoen häiritsee se tangomarkkinoiden vaatima 50...60-luvun jähmeä kaavamaisuus, jonka vetovoimaan luottavat jälkikäteenkin Leif, Teemu Roivainen, Heidi Pakarinen, Kalle Jussila ja monet monet muut niihin kisoihin osallistuneet. Kaavasta irti ovat mukavasti päässeet Saija Tuupanen, Kyösti Mäkimattila, Arja Koriseva ja Jari Sillanpää ihan esimerkkeinä.

Neljänsuoran alkutahdit saivat sekä katsojat että tanssijat tunnelmaan. Mukavaa on se, että solisti on alusta lähtien lavalla. Kivaa oli havaita, että 4S muokkaa soittolistaansa ainakin jonkun verran sen mukaan, millaista yleisöä on paikalla. Tällä kertaa juttelukin jäi sopivan lyhyeksi ja tiiviiksi, ei häirinnyt. Faneja tietty hiukan laulatettiin, mutta taisivat kurkut olla kuivia, ääntä ei oikein tullut. Mielummin sitä Ketosta kuunteleekin. Oikein hyvin sommiteltu ilta 4ässältä, siitä kehut.

Tanssipuolella minut vei alusta lähtien taivaisiin Lahden/Viialan villi menijä, rentoa ja nautinnollista menoa. Sympaattinen Mikkelin likka oli vuorossa hieman myöhemmin, väliin tais mahtua muutama lähialueen upea tyttö. Koko ilta oli erittäin onnistunut, ehkä paras kokemani ilta Teeriharjulla. Se on paljon, olen sentään käynyt siellä kymmeniä, ellei satoja kertoja.

Kimppakyytiläisen lievän sairauden vuoksi lähdimme kotimatkalle puoli tuntia ennen päättymistä, ja kyllä siinä omatkin jalat jo huusivat "hoosiannaa". Erittäin positiivinen Teerenpeli-ilta kokonaisuudessaan.

T

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu