TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Teeriharju - Käenkoski (Kaminiitto 2015-04-05 13:19)

Teeriharju

Ytp
2015-04-05 15:45

Minäkin päätin pyhien kunniaksi harjoittaa kaukomatkailua Teeriharjulle. Eipä tosiaan omilla käyntikerroilla ole sattunut tuommoista määrää porukkaa paikalle. Varmaan Sinitaivas vaikutti osaltaan, ja sitten alueella samaan aikaan pyörivä kurssitus toi paikalle pro-tanssijoita ja heidän oppilaitaan. Aika lailla siellä näytti olevan tämä Etelä-Suomen lavoja kiertävä tanssiporukka plus Someron vakikävijät.

Musiikista voisi sanoa, että käypää lavatanssimusiikkia. En ole koskaan oikein innostunut Sinitaivaan kappaleista, eikä tämäkään kerta tuonut muutosta. Toinen orkka oli ihan kelpo "kakkosbändi" kaikella kunnioituksella työnsä hyvin tekeviä kohtaan.

Edellinen lavareissu joskus vuodenvaihteen tienoilla, joten aika harvaksi alkaa käymään. Mikään ei ole muuttunut omalla kohdalla, joten eipä tuonne lavalle tätä useammin edes kannattaisi lähteä. Kesällä sitten seuraavan kerran.

Hyviä pääsiäispyhiä ja tanssihetkiä itse kullekin ja kullekin erikseen.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu