TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Raportti Levin maailmankapin maisemista (H50 2014-11-23 22:12)

Raportti Levin maailmankapin maisemista

H50
2014-11-23 22:12

Tässä jutussa on muuten kaksi vaihtoehtoa: 1) lue tai 2) älä lue - vastuu on lukijan, sillä juttu on nukuttavan pitkä.

Tulopäivä 16.11., sunnuntai

Työkiireiden takia pääsin vasta pari päivää muun miesporukan perään Levin jokavuotiselle yhdistetylle lumi- ja tanssileirille. Tällä kertaa ansaitusti tosi kovan työstressijakson jälkeen.

Lähtöpäässä nollakeli ja tiet sulana. Pohjoista kohti ajeltaessa alkoi räntäsade. Silti ei lunta ollut maassa juuri nimeksikään pitkälle Rovaniemen ohi. Levin maisemissa oli noin 6 cm valkoinen vaippa.

Vaikka tultiin ennen pimeän tuloa, jätin lenkit kokonaan väliin. Pitänee panostaa liikuntaan sitten muina päivinä.

Levihotellilla on tanssitoiminta loppunut sunnuntaina ja maanantaina - harmi. Siksi tänäänkin vain nautittiin ukkoporukan yhteisestä laatuajasta ja TTK:ta (tanssii tähtien kanssa) ohjelman antimista. Kova oli taso kolmen jäljelle jääneen parin kohdalla ja tiedossa oli, että hyvä pari tulee putoamaan.

Se oli semmoinen leppoisa ja tannsiton ilta.

Maanantai 17.11.

Leuto pakkanen (-3C), taivas pilvessä ja tihutteli hieman lunta. Hiihtämään päästiin reilusti ennen kymmentä. Tykkilatu oli hyvässä kunnossa. Iso Poroa ja Valorakkaa pystyi hiihtämään, vaikka niitä ei oltu mitenkään pohjustettu tai ajettu koneella. Muutenkin tykkiladun ulkopuolella oli ihan hyvä ja rauhallista hiihtää oman itsensä kanssa. Tykkiladulla riitti vilskettä, mutta ei läheskään entiseen malliin. Lieneeköhön lama syynä? Suomalaisnuoria oli yllättävän paljon baanalla, tosin kuuluihan sitä venäjän kieltäkin ihan riittämiin.

Alaraajavammaisia kelkkahiihtäjiä näkyi ladulla noin viisi ja yksikätisiä hiihtäjiä tuplaten. Vain yksi hiihtosuunnistaja tuli vastaan. Monena vuotena näkemäni Valkovenäjän näkövammainen (nainen), joka aiempina vuosina hiihti oppaansa kanssa, sivakoi nyt yksin paksujen silmälasiensa kanssa. Liekö saanut näköongelmaansa apua tai sitten oli lama purrut myös tähän.

Ladut olivat muuttuneet, sillä tykkiladun entistä alkua ei enää ole, vaan "lähtöympyrä" sijaitsee noin 300 m entistä lähtöpaikkaa kauempana, lasten hiihtohissin lähtöpisteessä, jonne on kipitettävä ylämäkeen. Rakentaminen ja uudet tietyöt olivat muutoinkin rajanneet lähiladun sijaintia niin, että Pikkuporon loppuosan läheinen entinen Valorakan loppusuora oli vaihtanut paikkaa hieman. Tuntui oudolta.

Aamupäivän lenkki ei tuottanut kovinkaan rapeasti kilometrejä, mutta kesti yllättäen 2,5 tuntia, talven ensimmäinen hiihto kun oli. Reidet menivät hapoille - tietty.

Ruokapaikassa oli vielä paljon maailmankappilaisia laskettelijoita syömässä. 9.50 ¤ ruokalipulla sai maittavan aterian, jonka kruunasi suussasulava ja itseeni aina uppoava suklaamousse. Ruokailun jälkeen porukkamme väheni yhdellä miehellä, jonka oli lähdettävä leivän ansaitsemiseen. Onneksi saatiin illalla tilalla yhden porukkamme jäsenen aikuinen tytär. Toivottavasti hänestä on huomenna hyötyä majapaikkamme perinteisissä tanssiharkoissa.

Illalla toiset äijät lähtivät lumettamaan pulkan ja lapioiden kanssa Porojen ja Valorakan alitustunneleita, jotka olivat muuten kutterinopurun/maantieltä lentäneiden pikkukivien peittämät. Jalo ja varsin epäitsekäs teko! Itse heitin 10 km:n hiihtolenkin, jonka päälle pääsi saunaan. Päivän liikunta tuntui kropassa - nam.

Tiistai 18.11.

Eiliset kelit liki jatkuivat, lämpötila -1C. Yöllä ei ollut tullut lisää lunta ja sitä siis maastossa yhä noin 6 cm. Kevyt suksenpohjien harjaus paransi luistoa eilisestä. Tänään riitti yksi aamulenkki,sillä silmällä ajateltuna, että illalla on luvassa naistentanssit. Huono verenkierto toisessa jalassa kylmetti varpaat niin, että ihan oikean mittaisen lenkin tein tyytyessäni alle kahteen tuntiin. Silti tuntui, että pätkää tykkiladulla hiihtäessä olin aina tiellä tai muuten vain ladun tukkeena. Tiedän: se on ihan väärää ajattelua, sillä takaa tulijahan väistää, ei edessä menevä. Silti ahdisti koko ajan tykkiladulla hiihtäessäni ja syketesot olivat noin 10-15 pykälää korkeammalla kuin hiljaiselle Isolle Porolle siirtyessäni.

No lenkin hiihdettyäni ja jalkojen jälleen lämmettyä alkoi olo taas tuntua ihmismäiseltä. Hieman joutui ruiskuttamaan magnesiumsuihketta lihaksiin ja selkään lenkin seurauksena - helpotti muuten melkein heti.

Ruokailussa tuli hieman harkittua mitä lautaselleen latasi eli siis aika lailla vihaneksia. Erityismaininnan ansaitsee ruokailupaikan (Ä:llä alkavan paikan nimeähän ei saa mainostaa) uunituore rouheinen vaalea (graham)leipä, jota tuli ahmittua monta viipaletta. Jälkiruokakin oli hyvää ja sitä tuli ehkä liikaakin, mutta tanssitaan se illalla pois.

Vähäsen jännitti illan odotetut naistentanssit hotellin viikko-orkesterin Trio Crystallin tahdittamana. Kovin oli vähäinen ihmisten määrä salissa sinne tasan yhdeksältä saapuessamme. Silti homma lähti käyntiin heti ensivalsseista. Yllätäen riitti hakijoita siitä eteenpäin ihan kiitettävästi kohdallani - valtaosa toki tuttuja, mutta väliäkös sen.

Niin vain taas kävi, että naistentanseissa sitä tahtoo innostua, kun hakuja riittää. Tanssitunteja tuli liki neljä ja kalorimittari kipusi 2500 pintaan. Lievästi sanoen meni hieman överiksi, mutta hyvän aisia parissa. Kovin myöhään soitettujen (=tilattujen) ja tosi pitkien polkkien jälkeen pisti tosissaan puuskuttamaan varsinkin, kun ekat polkat mentiin tutun ja erinomaisen polkkaajan kanssa hyppynä koko kappale. Toiselle parille piti jo himmata eli ottaa helpompaa "basic polkkaa" hyppelyn väliin, ettei kuolema olisi korjannut ennen kappaleen loppua. Kunnialla selvittiin, vaikka oma kuntoni joutui puristamaan lähes kaikkensa. Turkulainen polkantaitajakin joutui yllättäen hieman puuskuttamaan polkkaparimme jälkeen. Olisipa itselläni yhtä hyvä tekniikka askelluksessa kuin hänellä, niin pääsisin todennäköisesti paljon helpommalla tanssiessa. Harjoitellaan.

Kovien polkkien jälkeen alkoi äijä väsyä niin, etteivät enää juuri humpat, valssita tai jivet oikein maistuneet ja keskityin hyvin mielelläni vain hitaisiin tai hitaanpuoleisiin sylitansseihin. Voi, voi minua huonokuntoista.

Keskiviikko 19.11.

Yöllä ei meinannut tulla uni silmään, kun kroppa kävi kierroksilla illan kovista tansseista. Siis ylirasitustila päällä, kuten oli odotettavissa. Mutta olihan ilta ihan hyvä.

Aamupäivällä poistui muonavahvuudestamme 3 henkilöä, joten neljä ukkoa jäi pitämään yllä hiihto- ja tansittajamainetta.

Pakkanen oli kiilannut lähelle kymmentä ja oli tyven. Ladut tosi liukkaat. Liki kaksituntinen ladulla riitti tänään ja meno maistui. Iltasella en tehnyt enää toista lenkkiä, vaan jätin voimia parketille ihan tarkoituksella.

Tanssi-ilta oli lähes eilisen kaltainen, väkeä melko vähän, mutta silti riittävästi tanssitettavia. Viikko-orkesterin musiikki oli ihan tanssittavaa, vaikka hitaat valssit, polkat ja rumbat piti erikseen pyytää. Jivet tulivat ylinopeasti ja tanssin kannalta vähemmän mielyttävästi. Vastavuoroisesti slovarit ja mm. triolit tulivat tanssillisesti aivan liian hitaina, joka vaikeutti sekä vientiä että varsinkin naisten seuraamista. Tosi hitaissa kun pitää skarpata todella paljon pysyäkseen tiukasti tahdissa. Joka askelta on harkittava ja tasapainokin joutuu koville moisessa. No näihinkin hitaisiin löysin hyvän seuraajan, joka kykeni tasapainoilemaan ja malttamaan harkittuja askeliani ja vientejäni.

Iltaa voisi kutsua normi-illaksi, mutta melko hyväksi kuitenkin.

Torstai 20.11.

Nihkeä keli ladulla -9 asteen pakkasessa. Taivaalta sateli sellaista liki näkymätöntä, mutta kasvoihin juuri ja juuri tuntuvaa hilettä - glitteriä, jonka koostumus on teräväsärmäistä, josta se nihkeys johtui. Kun golfkentän luona lauloivat vielä lumitykit, oli ilma välillä sakeanaan glitterin ja pienen lumirakeen sekoitusta, jota vieno tuuli levitteli pitkin latua.

Otti voimille moinen keli ja samaan matkaan kuin eilen, kului nyt 20 min kauemmin. Väsytti. Suihkun jälkeen tuli vilkaistua ilkialastonta omaa vartaloa peilistä ja totesin, että kyllä me miehetkin ollaan kriittisiä omasta kehostamme.

Näky peilistä ei silmää hievllyt. Ei ollut ylävartalo harteista kovin leveä eikä kaventunut miehisen jumalaisesti kohti uumaa. Silmiin pistivät myös omat rintavarustukset, joille voisi jo hommata AA-kokoiset rintaliivit. Pieni peilinedushyppely kuitenkin antoi hieman toivoa, sillä eivät ne tissit ihan kauheasti louskuneet. Siis pitänee aloittaa kiinteyttäminen ja koittaa saada kehon laardimäärä pienenemään rintavarustukseni kohdalla, ettei tule tilannetta, jossa olisi katseltava kuppikokoa A. Onneksi alleja ei näkynyt - hyvä minä.

Analyysi omasta vartalosta ei jäänyt suinkaan siihen. Katse valahti uumalle ja hui - sieltä olisi pitänyt kuvankäsittelyllä fotoshopata molemmilta kyljiltä ja navan luota paljon pois. Paras olisi kuitenkin ollut oikea kirurgin veitsi, jolla saa nopsaa silpaistua mojovan ihrakerroksen molemmista kyljyksistä. Ne laardit olisi voinut antaa sitten hyötykäyttöön vaikka talitinteille. No, viisaana lintuna tintti olisi kuitenkin jättänyt parin nokkaisun jälkeen moisen moskan joko harakoille tai närhille, jotka kykenevät pistämään poskeensa kaikkea peltipurkeista lähtien.

Hieman mieli koheni, kun vilkaisi lantion seutua ja erityisesti peppua. Omahyväisesti se ei ollut pöllömpi, ei laardia tai hölskyntää lainkaan, vain raakaa miehistä ja adonismaista lihasta molemmat jumalaiset pakaranpullukat. Kyllä tuli miehinen olo.

Ketareetkin luokittelin siedettäviksi, sillä niistä ei löydy ihransekaista talia kuin ihikarvojen tyvistä, mutta onneksi se rasva ei hölsky. Suonikohjujakaan tai niiden aiheita ei näkynyt, siis oikeat säihkysääret. Varpaissa ei vaivaisenluuta, varpaiden kynsissä ei kynsisientä eikä jaloissa silsaa tai pahoja kovettumia. Siis puhtaina melkein nuoltavat varpaat!

Kaikki tämä itsekritiikkinen pohdinta ja tyytymättömyys omasta vartalostaan on seurausta siitä, etten aikoinaan pyöreitä täyttäessäni saanut jälkikasvultani lahjaksi yhdistettyä rasvaimu-leukaheltan poisto-kasvojenkohotus-botoksihoito-tukan värjäystoivetta. Mitähän nuo oikein ajattelivat, kun sallivat isänsä olevan tuon näköinen...

Sitten taas päivän asiaan:

Olo oli varsin väsynyt ja jopa hieman huono ja tuntui kuin maitohappoa olisi pursunut ulos joka tiehyestä. Siksi piti lähteä vain haukkaamaan happea raikkaaseen ja hilepitoiseen ulkoilmaan. Kylää kohti talsiessani tuli vastaan varsinaissuomalainen tuttu tanssitettavani, joka oli käynyt ravitsemusliikkeessä hakemassa naisporukkansa viimeistä iltaa varten kuoharia. Sain kutsun kuoharille enkä voinut siitä kieltäytyä. Torttukahvit ja pikarillinen kuoharia neljän naisen seurassa nosti mielialaa ja olotilaa kummasti. Tuli paljon positiivista palautetta sekä porukkamme että itseni aktiivisuudesta tanssihauissa ja sekös tuntui ihanalta. Oltiin siis toimittu fiksusti parketilla, kun kuta kuinkin kaikkia (myös muita kuin näitä Turun seudun kaunottaria) oli pyritty hakemaan tasapuolisesti. Oikein meni korvat punaiseksi moisesta hehkutuksesta. Rohkenin luvata koko naisporukalle illaksi joitakin vientejä tai ennen tanssimatonta kullekin erikseen. Hymyissä suin poistuin kutsuilta kiusaamaan omaa miesporukkaani tapahtuneesta. Sellaista kun ei aina kohdalle osu - siis torttukahveja kuoharilla pelkässä naisseurassa ja vieläpä kutsuttuna!!!

Iltatanssit tulivat, mutta olo kropassa ei ollut vieläkään aivan paras mahdollinen ja fiilis sen mukaan myös hieman alavireinen. Porukkaa oli ehkä himpun verran enemmän kuin eilen, mutta niukasti silti. Vakiotanssitettavat saivat kaikki osansa ihan SUSELin entistä johtoporrasta myöten. Muutama uusi hakukin tuli aivan ventovierailta naisilta, nam! Eipä juuri kerennyt pöydässä istua, kun tuli heiluttua parketilla kaiken aikaa. Onneksi polkat tulivat nyt kohtuu aikaisin ja jaksoi ne mennä saman tutun ja säteilevän taiturin kanssa.

Pidin lupaukseni ja ohjastelin muutamille varsinaissuomalaisille naisille uusia asioita sekä uusia juttuja ja sain ne myös mielestäni perille onnistuen. Palaute oli sen mukaista ja sekös tuntui mukavalta. Tuli oikein olo, että olen MIES tai ÄIJÄ - silleen positiivisessa mielessä. Uskokaa tai älkää, kyllä tuo vaikuttaa mieleen ja fiilikseen. On vain niin ihanaa poistua parketilta, kun saa osakseen usein hyvää palautetta sekä hymyjä ja halauksia, nam, nam, nam!! Oli viikon paras ilta, vaikka nihkeästi liikkeille lähtikin kuoharikutsu poislukien.

Perjantai 21.11.

Lyhyen Leviviikon viimeinen päivä ennen paluuta arkeen ja ehkä lumettomiin maisemiin - nyyyh.

Kroppa sai tänään levätä, sillä jätin hiihdon väliin ja sain näin keskittyä oleelliseen eli illan tansseihin, päätöstansseihin tältä reissulta.

Eilen jo hotellin tanssien lopussa selvisi, että Heikki Koskelo oli perunut keikkansa ja tilalle olisi tulossa tämän vuoden tangokuninkaallinen. Mitenkään kuninkaallisen karismaa väheksymättä harmitti aivan hirveästi, sillä etukäteen olin odottanut nimenomaan Koskelon iltaa ja siinä erityisesti Kissanainen-kappaletta, joka on suosikkini. No, näillä mennään ja ainakin on luvassa erilaisempaa musiikkia kuin viikko-orkesterilta ja toki laulajakin on kovatasoinen.

Puolet porukastamme kävi hiihtämässä liki -10 pakkasasteessa ja nihkeässä elismäisessä kelissä. Toinen puolisko löhöili läskeineen vuoteessa itseään kehuskellen ja itsetuntoa iltaa varten kohottaen.

Oli odottava tunnelma, kun klo 21 saavuttiin oman porukkamme viimeisiin tansseihin. Lavalla lauleli Virpi Piippo orkesterinsa Elixiirin kanssa. Toisena orkkana jatkoi viikko-orkesteri Trio Crystall. Väki oli vaihtunut ja kymmenen maissa oli tanssilattia jo melkein täynnä. Kun tangokungas Teuvo Roivainen astui lavalle, oli jopa tungosta liikuskella.

Hyvä oli tanssia, vaikka kädenalitanssit olivat vaiketa tungoksessa. Välillä kävin alakerran Joikussa, jossa oli hyvää tilaa pyöriä. Tanssitehot jäivät tänä iltana siedettävälle tasolle, vaikka ajallisesti menikin kauan. Polkkiakaan ei tarvinnut tänä iltana hypellä, sillä niitä ei soitettu.

Ilta päättyi liki dramaattisesti, kun porukkamme kuski heitti osan porukkaa nukkumaan hieman puolen yön jälkeen ja itse jäin vielä tanssimaan. Kuski palasi takaisin seuralaistensa tykö, mutta kun aika kului ja ryhdyin kuikuilemaan poislähtöä, ei kuskia löytynyt mistään. Vierähti reilu tunti ja aina vain kuski pysyi poissa, vaikka kuinka etsin häntä hotellin julkisista tiloista.

Koitti valomerkki ja yläkerta tyhjeni porukoista. Tässä vaiheessa uskoin ajajan vihdoin pulpahtavan jostakin esiin, mutta turhaan. Alakerran Joikun puoleltakaan en häntä tavoittanut. Huolestuneisuus kasvoi kasvamistaan, sillä päällysvaatteeni, kännykkä ja lompakko olivat autossa ja auto tipotiessään. Taskussa enää muutama kolikko. En voinut soittaa kuskille, sillä kännykän numerolistalla olivat numerot, eivät pääsäni. Hieman ennen kuin paikka sulkeutui sain "pummattua" tutulta tanssikaverilta sen verran rahaa, että pääsin taksilla muutaman kilometrin päähän majapaikkaamme märkä t-taita päälläni. Sain taksin maksettua ja pääsin vihdoin myös kämpälle sisään.

Automme nökötti pihalla, päällysvaatteeni oli kannettu sisälle ja kaikki nukkumassa !!!! Kuski heräsi ja sanoi luulleensa...... En vain voinut ymmärtää, kuinka ilman päällysvaatteita olisin voinut päästä pois tanssipaikalta muuten kuin taksilla, eikä asia valjennut edes siinä vaiheessa kuskille, kun vaatteeni siirtyivät lompakkoineen ja kännyköineen majapaikkamme sisälle.

No, kaikkea sitä sattuu, mutta se siitä.

Pää painui tyynylle kolmen maissa.

Lauantai 22.11.

Lähtöpäivä valkeni pimeänä, sillä piti päästä hiihtämään ennen lähtöä. Ennen kahdeksaa oltiin (2 meistä) jo ladulla -10 asteen pakkasessa ja nihkeässä kelissä. Tykkiladulla sai hiihdellä latukoneen perässä ja siinä muuten luisti. Tykkiladulla oli tuohon aikaan yllättäen jo kymmeniä hiihtäjiä. Reilu tunnin nytkyttely vapaalla hiihtotavalla, suihkuun, aamukahville, pakkaamaan ja hieman vielä siivoilemaan. Ennen kuin Levikeskus jäi taakse, kävin vielä maksamassa taksipummirahat. Ennen kymmentä oltiin jo Levin tuloportin eteläpuolella ja kotimatka alkoi.

Kapea auringon siivu eteläisellä taivaalla saatteli meitä matkaan täpötäydesti lastatussa autossa. Kaamos ei siis vielä ollut tällä korkeudella alkanut, mutta on hyvin lähellä. Iin-Oulun välillä oli tihkusade ja maa lumeton. Oulun eteläpuolella alkoi hiljalleen sadella lunta ja ma olla taas valkoinen. Kahdeksan tunnin ajon ja ruokataukojen jälkeen päästiin onnellisesti, mutta paikat puutuneina koteihimme palautumaan viikon rasituksista ja miettimään tapahtuneita.

Oli haikeata jättää taas tämä stressinpoistoviikko ja sen ihanat ihmiset taakseen. Ehkä taas vuoden kuluttua heidät näkee ja kokee saman uudestaan - toivottavsti.

Lyhyen alkutalvireissun saldo:

Plussat:

- stressi lähti

- hiihtoa yli 100 km kuitenkin

- oma mukava miesporukka

- erinomainen ruokapaikka ja sen ruoat

- ei tullut SVT:tä (supraventikulaarinen takykardia)

- useat vanhat tutut tanssitettavat varsinkin tanssiparketilla

- ne aina niin ihanat naiset ja muutamat helmet heidän joukossaan

- saatu positiivinen palaute vietäviltäni

- erityisplussa kuoharikutsusta

Miinukset:

- ylirasituskynnyksen ylittyminen (taas)

- etten kerennyt kaikseta huolimatta hakea riittävän paljon naisia tanssimaan

- Heikki Koskelon keikan peruuntuminen

- tanssiväen vuodesta toiseen tapahtuva väheneminen

- se, ettei ole mielessä muita miinuksia

Kirjoittajan avainsanat: Levi

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu