TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
TTK (Leevi 2014-10-05 22:09)

TTK-parit

Andreas pks
2014-10-17 2:39

Viime lähetyksen ainakin kolmesta viimeistä olisi tosiaan kuka tahansa voinut pudota tuomaripisteiden perusteella, mutta kansa valitsi tai ainakin tekstaajat.
Ei Evilän tanssi ollut mielestäni selvästi muita huonompi, mutta kun Kunnas teki edellisenä viikonloppuna "isot korkeat Rumba-kädet niin se vaikutti mahdollisesti siltä, että se oli jo nähty.
Muutenhan mies tanssi ihan kohtuullisesti "perusrumbaa" jopa tunnistettavasti mitä muiden ilmoissa liitely ei aina tuntuisi olevan juuri tarkoitettua tanssilajia mielestäni.
Tähän näytelmään kuuluukin jonkinlaisia epäoikeudenmukaisuuksia aina välillä tavallisen tanssinharrastajan tai -pulliaisen näkökulmasta.

Anu oli opettajansa kanssa huomattavan hyvä ja uskottava Paso Doblessa.

Anne Kukkohovilla oli nätti korkea kampaustukkalaite ja nätti sininen tanssiasu.
Näyttää siltä että kasvoton SOME on mennyt päästään pyörälle hänestä.

Itse menin päästäni pyörälle kun en ollut varma mitä näin Hurmerinnan hyvän tanssin lisäksi hänen yläetumuksestaan. Voiko joku palauttaa minut takaisin maanpinnalle vilkkaasta mielikuvituksestani ;) On kyllä kylki teipattuna kuten kuvasta näkyy.

http://www.iltalehti.fi/tanssi/2014101618747653_tn.shtml

t. Andreas pks

Kirjoittajan avainsanat: TTK

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu