TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tahdikkaasti (Ytp 2014-07-28 11:11)

Vaivannäköä

Djtoto
2014-08-18 9:27

Samanlaisia alkeiskurssikokemuksia kuin yllä. Epäilen ettei kukaan kuvittele että alkeiskurssilla tulee huipputanssijaksi. Vaivannäkö on selviö.

Se mikä minua harmittaa, on että käytännössä uusissa lajeissa on tosi hankala päästä edes alkuun, koska sellaista alkeisalkeisopetetusta ei oikein ole, jossa jossa opetettaisiin tanssimaan kunnolla nuo pari peruskuviota sen verran hyvin että tanssi soljuu ja on hauskaa.

Minulla, ja kun katson alkeiskursseilla muita oppilaita, uskoisin että monilla muillakin, oppiminen menee niin, että ensin oppii asiat alkeellisesti, jonka jälkeen vasta voi alkaa "tanssia" niitä yhdessä parin kanssa, ja tarvitaan riittävästi toistoja että homma alkaa rentoutua ja mennä selkäytimeen. (Tanssinopettajat sen sijaan vaikuttavat oppivan eri tavalla.)

Sen sijaan että alkeiskursseilla opetettaisiin ne parit peruskuviot niin että tässä prosessissa päästäisiin mahdollisimman pitkälle, yleensä pyritään opettamaan mahdollisimman paljon kuvioita alkeellisesti, jolloin koskaan tunnilla ei pääse tulemaan tuota tanssillisuuden tuntua. Eli heti kun kaikki osaavat yhden kuvion alkeellisesti, opettaja tuo seuraavan kuvion, sen sijaan että auttaisi syventämään ensimmäistä kuviota.

Sekin vähä tanssillisuus mitä minulla lajin suhteen on ennen alkeiskursseja, päin vastoin katoaa kun yritän oppia noita kaikkia kuvioita samanaikaisesti.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu