TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kontakti argentiinalaisessa tangossa (Karppa 2013-12-29 8:55)

Kontakti argentiinalaisessa tangossa,Vilna

Milonguero
2014-01-03 3:43

Muutaman minuutin kestävissä klipeissä ei näkynyt, mutta aloin uteliaisuudesta katsomaan 21.15 kestävää videota. Siellä näkyi tuttu harmaahapsinen taka-alalla keskellä esim. 1.28 ja toisen daamin kanssa vähän pidempään joskus 18.37 alkaen. (jos tämä nyt kiinnostaa).

Kaikkiaan viiden päivän aikana musiikki soi yht n. 57 tuntia. 12 eri DJ:tä soitteli tyyliin sopivaa musiikkia. Lauantaina ja sunnuntaina aloitettiin klo 13. Klo 20-22 oli tauko ja jatkettiin aamu seitsemään. Ja taas aloitettiin klo 13..... Yhteensä osallistujia oli tietääkseni n. 300 henkilöä. Viejiä ja seuraajia suunnilleen saman verran. Erillistä päivälippua ei myyty vaan kaikki lunasti full pass:in. Marathon oli jo syyskuussa loppuun myyty.

Tuota videota katsellessani palautui taas mieleen arg.tangon syvin olemus(tunne) Minulle arg.tango pohjimmiltaan ei ole hienoja kuvioita, ganchoja, boleoita, volgadoita, golgadoita jne, vaan tanssimista tunteikkaasti musiikkiin. Siksi minusta olisikin tärkeämpää aluksi kuunnella paljon musiikkia kuin opetella kaikenlaisia härveleitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu