TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssii Tähtien Kanssa (Stefanus 2013-09-30 15:01)

TTK -show

Stefanus
2013-11-12 13:12

Onkohan tuossa kisassa jonkinlaiset säännöt, että pudonnut voisikin nousta voittajaksi. Jos noin, niin aika erikoiset säännöt olisivat. No pääseehän mikkeliläiset ottamaan yhteen finaalissa - kuten Länsi-Savo tänään uutisoi.

Muutenkin kisa sai aika hyvin palstatilaa lehdessä. Viime sunnuntaina lehden etusivulla oli koko sivun kuva Manuelasta ja paristaan ja sisäsivuilla iso juttu kisasta. Vai ei tanssi saa palstatilaa. Vaikka Manuela on aitajuoksijana peräti olympiaedustaja, niin en muista olisiko silloinkaan noin näyttävästi olult etusivulla.

Eli show taitaa olla urheilua kiinnostavampaa julkisuusarvoiltaan. Tai jääkiekko.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu