TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kuikan kausi hienosti päätökseen! (Cake 2013-09-07 10:55)

Kuikan kausi hienosti päätökseen!

Cake
2013-09-07 10:55

La Strada loihti soitannallaan loistavan musiikkimiljöön Kuikan kauden päätöstansseihin. Musiikkilajeja kuultiin laidasta laitaan ja mitä musiikkia: pilalle hemmotellut kuuloelimeni eivät löytäneet muuta kuin pelkkää kehuttavaa! Moni kiitteli erityisesti trumpetin ääntä, mutta koko orkesteri soitti nautinnollista tanssimusiikkia. Volyymeihin tai miksaukseen en kiinnittänyt tietoisesti mitään huomiota, mikä tarkoittaa sitä, että nekin olivat kohdallaan! Näin pitää ollakin, kun TANSSImusiikin ammattilaiset ovat lauteilla.

Saavuin päätöstansseihin hyvissä ajoin. Aluksi väkeä tuli melko verkkaisesti paikalle. Naistentunnin alkaessa klo 23 oli tupa kuitenkin jo likimain täynnä. Olikohan Kuikan tansseissa nytkin naisenemmistö? Nimittäin meikäkin tuntui käyvän varsin "hyvin kaupaksi" naistentunnin aikana. Kiitos hakijoille!

Tällä kertaa en jaksanut hyvästä musiikista huolimatta olla viimeisiin valsseihin saakka. Ollessani poistumassa paikan vetäjä Jari Colliander tarttui hihastani. Keskusteltiin henkevästi molempia osapuolia kiinnostavista aiheista ja myös jo ensi kauden näkymistä.

Lopuksi nautin maankuulun Kuikan grillikyljyksen. Hyvää oli, voin suositella!

Kirjoittajan avainsanat: Kuikan lava, La Strada

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu