TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ajoitukset pielessä? (Jora 2013-04-04 13:03)

Ajoitukset pielessä?

Jora
2013-04-04 13:03

Kuinka hyvin tanssijat ymmärtävät askelten ajoituksia? Ulkoapäin seurattuna hyvinkin monella tavalla. Aika harvoin ajoituksia taidetaan edes kursseilla tarkasti selittää. Aika pettyneitä reaktioita saa sitten daameilta osakseen (jos monikaan enää hakee), jos asioita ei ole edes teoriassa ymmärretty samalla tavalla.

Joskus oli esillä selityksiä erilaisista ajoituksia kuvaavista merkinnöistä (a, ja, et(&)). Olen alkanut epäröidä, tarkoittiko sekä et(&) että "ja" iskujen puoliväliä.

Jos et(&) tarkoittaa puoliväliä, niin varsin merkillisen tuntuisia ajoituksia käytetään esim. cha chaassa (234&1). Nimittäin jotkut näyttäisivät ottavan &-askeleen merkinnän vastaisesti jo ennen nelosta eli tanssivat rytmiin 23&41 (sillä, että on aloitettu kakkosella, ei ole itse asian kanssa mitään merkitystä). Joku tanssii ehkä niin, ettei astu 4-askelta nelosiskulle vaan jo aikaisemmin. Lienee kuitenkin loogisinta ymmärtää, että numeroilla ilmaistut askeleet tarkoittavat tarkasti myös musiikin vastaavilla numeroilla ilmaistuja iskuja. Tanssin aikana ei ehkä tajua parin menevän eri ajoituksella, mutta se saattaa vaikuttaa aika dramaattisesti tanssin sujumisen tuntemukseen.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu