TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Uusia pettymyksiä hakemassa Satulinnassa (Humppis 2013-01-27 14:30)

Erilainen matka, erilainen tanssi-ilta ja Haaveilija ajatuksissaan

Haaveilija
2013-01-28 17:49

Kun olin jo pitkään mielessäni tähän Pesiksen lauantai-iltaan ladannut haaveita, toiveita ja odotuksia, niin tuntuu tarpeelliselta raportoida siitä kun kaikki ei menekään niin kuin suunnittelee. Pitkään aikaan ei ole tullutkaan rapsoja tai kommentteja kirjoitettua - hyvä kun joskus on lukemaan ehtinyt "että missä mennään"! No tuttuja aiheita ja tunnelmia hehkutuksesta valitukseen saakka tuntuu tutunoloisesti liikkuvan. Aina kuitenkin silloin tällöin löytyy uusia "kiihkeitä väittelyjä", näkökulmia ym. ja voi jopa joskus ajatuksissaan haaveilla olleensa itsekin joissakin tansseissa paikalla, vaikkei olekaan lopulta matkaan "päässyt". Kirjoittajan kokemukset, mielikuvat, asenne ja kirjoitustyyli sekä tietenkin oma kokemuspohjani antavat oman vivahteensa syntyneeseen vaikutelmaan.

Viime lauantai sujui erilaisten toimien merkeissä yllättävänkin nopeasti ja iltaa kohti tuli tarve "muutamien sanailujen merkeissä" muuttaa moneenkin otteeseen tekemisen kohdetta, painopistettä ja aikataulua. Aikaa kului ja hermot olivat tiukalla, mutta tilanne pysyi hallussa niin, ettei tullut tällä kertaa "räjähdettyä". Kun viimein saunan lauteilla punnitsin vielä tanssimaan lähtömahdollisuutta ja järkevyyttä, niin lopulta tunnepohjalta tuli itsensä matkaan saatua todella myöhässä. Siinä vaiheessa lähtemisessä ei ollut enää järjen hiventäkään matkakin huomioiden, mutta koska "pää piti tyhjentää" ja päästä edes hetkeksi tekemään sitä mistä pitää niin matka kohti tansseja alkoi.

Liukkaalla ja lumipöllyisellä tiellä piti sitten malttaa ajaa edes jollain lailla ihmisiksi ja matkalla tuli konkreettinen muistutus vaaroista, kun sain nähdä vakavan onnettomuuden jäljet: ensin romuttuneen henkilöauton kuljetuslavalla ja hetken päästä hinauksessa vastaan tulevan toisena osapuolena olleen rekan ruttuisen keulan. Olin varma, että se oli jonkun matkan pää ja ajatukset siirtyivät oitis eri aiheisiin, myös siihen kuinka ei voi koskaan tietää päiviensä määrää. Vilkkuvien valojen paisteessa kiertotielle pääsyä odotellessa kävi mielessä takaisin kääntyminen, mutta jatkoin silti perille ajatusten risteillessä monenmoisessa: olihan oma matkan pää ollut varsin lähellä kesällä eikä se ollut ensimmäinen kerta kun tuli todettua ettei vielä ollut minun vuoroni. Vielä olisi siis aikaa järjestää asioitansa kuntoon ja mietinkin mitä minulla olisi annettavaa läheisilleni tai yleensä tässä elämässä.

Loppumatkasta vastaan tuli jo pois lähteviä, mutta autoja näytti silti olevan runsaasti edelleen parkissa. Varsin läheltä etuovea löytyi kuitenkin vapaa paikka, eikä pikkukengissä tarvinnut pitkälti liukastella sisään. Makkaran tuoksu meinasi saada minut lumoihinsa, mutta jatkoin silti eteenpäin ja kun lipunmyynti oli jo loppunut niin suoraan tupaan ja samantien pienen vaatekevennyksen jälkeen lattialle. Ylätasanteella ei nyt aivan tungosta ollut, mutta huonosti siitä läpi pääsi ja pujotellessa piti ottaa hieman pientä osumaa (Anteeksi! oli liian kova hinku tanssimaan). Hakuvuoro oli vastapuolella ja siihen sitten tönöttämään, jos jollekin kelpaisi. Hyvin onnisti ja siitä lähtien tulikin jokainen pari tanssittua. Vaihtelevasti oli monenlaisia ja erilaisia tanssipartnereita, tuttuja ja vieraita, yllätyksellisen upeita osumia ja vaihtelevia tunnelmia. Minä koin kyllä lattialla aikalailla aluksi tungosta tai ehkä se oli ennemmin sitä, että joidenkin tanssikappaleiden aikana oli niin erilailla eteneviä pareja. Erityisesti tämä korostui hitailla valsseilla, joilla joutui varsin paljon passailemaan ja odottelemaan ohitus- ja kiertomahdollisuuksia. Tanssivien parien ikärakenne oli selvästi laaja ja taitotaso samoin. No oman haasteensahan se vaan toi kuten myös erilailla tanssivat partnerit ja aivan loppuillasta tilaa riitti mainiosti.

Pitää tunnustaa, että yhtenä perusteena Pesis-iltaan ollut "tutun" N:n tapaaminen ja tanssi jäi toteutumatta - lattialla hänet jossain vaiheessa näin ja loppuillasta turhaan etsin. :( Toiseksi pitää tunnustaa, että hänen kauttaan olisi ollut hauska tietää eräs A. Mutta sekin piti jättää toisille reissuille ja jäädä vaan arvailemaan, että onkohan osuttu kohdakkain tietämättäni. Kuvittelen vaan että hänen kanssaan olisi ollut hauska tanssia. Näistä jäi "tavoitteita" tuleville tanssimatkoille, mutta pettynyt en (pahasti sentään) ollut kun niin mukavia "muita osumia" kohtasin :) :) Matkalla tapahtunut ja omat ristiriitani ottivat joidenkin hitaiden kappaleiden aikana ajatuksistani yliotteen ja poissaolevuuteni jopa huomattiin. Yleensä tanssin "niin täysillä", ettei tuota todellakaan pääse tapahtumaan, mutta tämäkin piti kokea.

Tungoksesta vielä, että jos naisten rivissä oli tungosta, niin miesten rivin läpi oli kyllä lähes mahdoton päästä naistenhaun aikana. Piti useita kertoja kiitellä ja erota jo siinä mylläkän reunalla. Vastahakuja en onnistunut tekemään millään kaikille kun ei löydy, joku toinen ehtii ensin, kohdalle osuu joku tuttu tai uusi jota on vaan haettava ja kun lopulta tanssit loppuvat. En siis missään nimessä tarkoittanut kenellekään, että en olisi halunnut tanssia - erityisesti tämä on sinulle joka luulit jo siinä heti, ettei sinun hakusi miellyttänyt minua. Oikeasti olin yllättynyt moisesta kunniasta tultuani haetuksi ja tanssi kanssasi oli erittäin miellyttävää.

Kaikkiaankin olin todella tyytyväinen, että tuli lähdettyä, vaikka oikeastaan mikään ennakkohaaveilu ei toteutunut. Mietittävää jäi kosolti kun tuli tehtyä samalla matkaa omassa mielessä. Sekään ei lannistanut, että palaute seuraavana päivänä oli taasen totutun tyrmäävä, mutta minun on pakko tanssia ja sen mukaan menen jos olen mennäkseni. Ja pahin pettymys tältä erää oli se, että pois lähtiessä olivat makkarat jo loppuneet ja vain muisto tuoksusta jäi siltä osin saldoksi! ;)

Kirjoittajan avainsanat: matka, haku, haaveet, elämä

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu