TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Pesäkalliolla (Tangopassion 2012-12-09 11:42)

Perhejuhlista Pesäkalliolle suomalaisen musiikin päivänä

Humppis
2012-12-09 13:50

Lauantai 8.12.2012

Iltapäivällä vietettiin poikani vanhemman tyttären kahdeksantoistavuotissynttäreitä, joissa hänen äitinsä isä, ansioitunut kuoromies, lauloi sankarittarelle onnittelulaulun (suomalaista tekoa tietenkin).

Sieltä sitten lipsahdin kotiin valmistautumaan illan koitoksiin. Pesiksellä nimittäin oli odotettavissa todella korkealaatuista tanssimusiikkia ja toivottavasti myös saman tason tanssitettavia.

Säähän oli viimeaikaisiin olosuhteisiin verrattuna jopa leppeän lauha, etten sanoisi lälly, sillä pakkastakin oli vain viitisen astetta, eikä luntakaan enää tullut kuin hiljalleen (sen kymmenkunta senttiä sitä ennen tullutta olin poistanut kulkuneuvoni päältä tietysti ennen niille synttäreille lähtöäni, kuten olin raapinut kirotun tiukkaan jämähtäneen jäänkin tuulilasilta).

Perillä tulin ohjatuksi kesäteatterin katsomon katveeseen. Sieltä hipsuttelin lyhyen jonon kautta sisätiloihin. Juuri muita ei näkynyut siinä vaiheessa kuin talon henkilökuntaa ja hiphopparinoloisia pipopäisiä taikakuulaisia äänitsekkauspuuhissaan.

Kohta toki alkoi yleisöäkin tulla, ja siitä sain jälleen kerran valituksi pitkäaikaisimman ja useimmin juuri Pesiksellä avausvalsseille varaamani, jonka kanssa nytkin ne pakolliset ja perään foksit (vaiko sittenkin tangot) pisteltiin. Kahdesti vielä illan kuluessa kohdattiin, mutta sittenpä tuo naistentunnin alkaessa tapansa mukaan katosi.

Onneksi valui sisään edelleen väkeä, jonka joukosta niitä tuttuja tanssitettavia oli poimittavissa. Tosin nyt kuitenkin vain yhden edellisiltana Yöjalassa tanssittamani siinä välissä hain, koska pakollinen juomatauko on pidettävä alkuillasta, jotta tarvittaessa voi poistua hyvin ajoissakin nollakerholaisena. Niitä edellisillan yöjalkalaisia aloin bongailla jo ensivalsseilla ja juuri ennen lonkeroinnin alkua olin päässyt laskuissani kahdeksaan. Vielä kymmenen jälkeenkin sitä väkeä tuli lisää, kun Mueven pikkujouluista pullahti paikalle perin pirteätä ja energistä, punaväritteistä taitotanssiporukkaa. Kymmeneen asti jatkoin myös bongailuani, mutta varmaan jokunen jo jäi sitten huomaamattakin.

Niinpä mielestäni on perusteltua väittää, että Yöjalka on ihan oikea tanssiravintola, kun kerran vallan peräkkäisinä iltoina noinkin monta samaa ihmistä pystyy bongaamaan sieltä ja oikealta tanssilavalta. Tosin pelkään pahaa, että juuri siinä saattaa olla syy Yöjalan toiminnan lopettamiseen vuoden vaihteessa. Nimittäin lavatanssin harrastaja ei tuota talolle riittävästi tuloa kalliisiin keskikaupungin kustannuksiin nähden.

Vertailua: Itse olen kyseisessä kapakassa nyt jo 23 kertaa käyneenä kantanut sinne kutakin iltaa kohden vain 15-20 ¤ pääsylipun hinnasta riippuen. Kanta-asiakkaana olen ollut vasta 6.10.2012 alkaen, joten suurimman osan ajasta olen minäkin maksanut täyden hinnan sekä sisäänpääsystä että juomista (1/ilta). Tanssilavoille sensijaan kanniskelen pääsylipun, narikan, juoman ja kahvin sekä viinerin hinnoista riippuen 24-28 ¤. Lavojen kiinteät kulut lienevät oleellisesti pienemmät kuin keskikaupungilla sijaitsevien tanssiravintoloiden. Ns. normaali ravintola-asiakas sensijaan tuottanee vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin tanssija. Siksipä Yöjalankin omistaja yrittäjänä (liiketoiminnan harjoittajana) toimii realiteettien mukaan.

Haluttaessa voitaisiin siis minuakin osoittaa syyttävällä sormella tanssiravintoloiden kannattamattomuuden aiheuttajana. Kuitenkin jo nyt olen elänyt yli varojeni noiden tanssikulujen suhteen. Yhtään ei olisi varaa kulutusta nostaa. Tämä vuosi jo jää ennätysmäisen niukaksi tanssikertojen suhteen -korkeintaan 125 saan kasaan (nyt on 120). Viime vuosi oli siihen mennessä pienin ja sillekin sentään niitä käyntejä kertyi 141.

Takaisin Pesäkalliolle: Niiden kahden ensimmäiseksi hakemani kanssa vielä tanssin pääsalin lattialla, mutta juomasta herettyäni kiiruhdin jo aina haun tehtyäni kahvion tasanteelle, missä ajoittain oli tilaa jopa ruhtinaallisesti (vaikka tasavallassa eletäänkin), kun taas päälattia täyttyi nopeasti ainakin minulle tukalaan tilaan. Ajoittain kuului varsinkin Taikakuun musiikki heikohkosti sinne ylös, mutta onneksi oli musiikki tuttua, joten ongelmia sen tulkinnassa ei tullut. Kerran tosin tuli sellainenkin biisi, jonka sävel kyllä oli tuttu, mutta sanoja en muista koskaan ennen kuulleeni. Helminauhalta kuului paremmin, vaikka siellä ikkunan puolella soittelivatkin. Loistavaa musiikkia irtosi sieltäkin.

Naisten puolituntisen ajan haku toimi kuin junan vessa (ennen Pendolinoja), mutta varsinaisella naistentunnilla meni jo heikommin. Tosin silloinkin haettiin sentään kolmasti, ja peräti kaksi hakua osui tangoille, mikä on tanssihistoriani ajalta ennenkuulumatonta. Kuitenkin, kun Helminauha jälleen viritti tulemaan slowarin Tuomittuna kulkemaan, eikä sille tietysti hakenut kukaan, sen loputtua poistuin suosiolla (23.50).

Pesäkalliolle tyypillisen niukka se oli hakusaldo nytkin: 12/8. Kaksitoista naista tuohon tarvittiin. Varsin tuttuja kaikki. Seuraavan kerran kohtaavat tanssitossuni parketin (kämppäni lattiaa lukuunottamatta) vasta perjantaina, ja silloinkin paikkana on vielä kerran Yöjalka, jossa Syke nousee stagelle. Harmillista on se, että juuri samana iltana olisi kerrankin Tallukassa kunnon musaa tarjolla: Henkka ja Kulkurit!

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu