TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Antti-myrskyn jälkeen toisen Antin annin ääreen, mutta ennen kaikkea Varjokuvan kuitenkin (Humppis 2012-12-02 17:10)

Antti-myrskyn jälkeen toisen Antin annin ääreen, mutta ennen kaikkea Varjokuvan kuitenkin

Humppis
2012-12-02 17:10

Lauantai 1.12.2012

Joulukuu avautui siperialaisissa olosuhteissa. Niistä huolimatta kutsui Satulinna.

Sensijaan itseäni ei nyt sunnuntaiaamuna kutsunut ulkoilma, vaikka tuuli olikin jo lähes kokonaan tyyntynyt. Lunta sensijaan tuprutteli lisää, vaikka pakkasta oli edelleen toistakymmentä astetta. Niinpä en saanut itseäni motivoiduksi liikunnan pariin, vaan notkuin netin ja tv:n ääressä (mm. luonto-ohjelmaa/jääkarhun elämää Huippuvuorilla) puoleenpäivään, jolloin alkoikin auringon esiintulon myötä näyttää jopa keväiseltä.

Tämän raportin kirjoittamista sain lykätyksi aina vain eteenpäin, kunnes nyt viiden kilometrin lenkin tehtyäni ja kahvit naamariin vetäistyäni pakottauduin toimeen.

Tuosta jääkarhuohjelmasta palasi mieleen Satulinnassa tanssittamani sotilashenkilön kanssa käymäni keskustelu, joka lähti liikkeelle Kaartin Jääkärirykmentin Lahdessa pitämän asutuskeskustaistelun kautta maastossa liikkumiskokemuksiin ja siitä tämän urheilullisen upseerin patikointilomaan juuri siellä Huippuvuorilla. Se ei ensimmäiseksi tule mieleen lomakohteena. Jo vaeltajan varustuksen osalta siellä liikkuminen eroaa oleellisesti mm. siinä, ettei turistikaan voi siellä kulkea maastossa ilman järeätä aseistusta. Täällä ei hyvällä katsottaisi, jos vaikka Nuukiossa vaeltelisi neljävitonen Colt vyöllään. No, ei siellä ole jääkarhujakaan. Tosin olen taannoin erään vuoden alkusyksystä juuri Nuuksiossa kohdannut tuoreehkot karhun jätökset kallion laella hyvin lähellä vaellusväylää. Ihmekös tuo, kun nallepopulaatio nykyisin maassamme lienee jo ainakin pitkälti toista tuhatta yksilöä.

Sinne Satulinnaan sain ajaa siedettävissä olosuhteissa, sillä lumi pöllysi vielä kohtalaisen lievästi. Toista oli palatessa, jolloin puuterilumen peittämällä tiellä aina vastaantulevien kuorma-autojen kohtaamisen jälkeen oltiin täysin sokkoina molemmin puolin.

Katumajärven kohdalta Hämeenlinnan keskustaan käännyin aseistettujen miesten (tai ehkä naistenkin) perässä, sillä edelläni meni hitaasti liikkuvan poliisin panda, joka tuon tuostakin pysähtyi, jotta järjestysviranomainen pääsi moittimaan heijastimettomia jalankulkijoita. Sellaisia olikin paljon. Olin jo mielessäni heitä moittimassa itsekin, kunnes tajusin, ettei nyt päälläni olleessa toppatakissa ollut minkäänlaista heijastinta, vaikka niitä eteisen hattuhyllyn reunassa riippuu useitakin.

Ajoissa olin perillä, mutta toiseen riviin silti jouduin. Sisälle ei kuitenkaan ollut jonoa. Leimakorttia ei nyt ollut esittää, kun sen edellisen luovutin viikkoa aiemmin täyttyneenä pois. Otin uuden nyt vastaan, kun kuulin sen olevan vielä tammikuun puoleen väliin asti voimassa. Eiköhän siihen mennessä sentää kuusi kertaa tule Aaron paikoissa käydyksi.

Tuttuja tanssitettavia ei näkynyt, joten alun äänilevyosuuden (aina NeljänSuoran esiintyessä käytäntö) ajan piti istua. Sitten Varjokuvan aloittaessa sentään ilmestyi paikalle ensimmäinen tuttu, nykyisin saman kaupungin tyttö, jota kiiruhdin hakemaan, vaikka nuoremmille miehille olisi kuulunut antaa tilaisuus. Paria muutakin vielä ehdin hakemaan, mutta sitten tuli aika kiivetä Hurmioon tuijottelemaan alakerran väen kertymistä. Melko pianhan se alkoikin lattia täyttyä, mutta normaalimäärään ei päästy illan aikana. Edes Ketosen Antin fanittajia ei ollut kuin muutama.

Sen verran venähti se juopottelu yläkerrassa (kotikaupungin tanssimiehen seurassa), että naisten puolituntisen alun tangot ehtivät mennä ohi suun. No, niillehän ei minua olisi kuitenkaan haettu, joten väliäkös tuolla.

Ei sitten kylläkään haettu kuin kahdesti sen puolituntisen loppuosankaan aikana. Sieltä ylhäältä olin bongaillut haettaviksi sopivia tuttua, joista erään paluumuuttajan asetin päätavoitteekseni, sillä edellisestä kohtaamisesta kanssaan oli kulunut jo reilut pari vuotta. Onnistuinkin lopulta sekä siinä toimessa että useimpien muidenkin suunniteltujen hakujen suhteen.

Sensijaan itse en onnistunut tulemaan haetuksi varsinaisen naistentunninkaan aikana kuin kahdesti, sillä NeljänSuoran neljänsinä soittamille ainoille tangoille ei sitten kukaan hakenut. Sehän tarkoittaa ainakin minun kohdallani yhtä kuin lähtökäskyä. Siinähän nimittäin osoitetaan selvästi, kuka hyväksytään mieheksi ja kuka raakataan jonakin ihan muuna. Minuahan ei ainakaan hakemistani naisista näiden kahdeksantoista lavatanssivuoteni aikana oikeastaan kukaan ole mieheksi tunnistanut. Tangojen ajan siis on pitänyt joko istua tai lähteä kotiin. Senpä vuoksi olen jo kauan joutunut poistumaan naistentunnin alkupuolella.

Nyt tosin se mainitsemani ykköshakukohteekseni valitsemani paluumuuttaja oli yrittänyt hakea minua niille tangoille, mutta ei paikan kuvioihin perehtymättömänä osannut katsella pappapenkkiläisiä sillä silmällä. Olin jo hakenut kamppeeni narikasta ja vaihtamassa talvikenkiä jalkaani, kun hän lopulta tavoitti minut eteisestä. En enää taipunut paluuseen, joten se tilaisuus meni siinä. Joskus nuorempana olisin tanssinut siinä eteisen lattialla tai aulassa niissä talvikengissäkin, kuten olenkin toisinaan tehnyt. Nyt en enää huonopolvisena moiseen riskiin alttiiksi asetu. Nimittäin oikean jalan kyseinen nivel jo oli illan aikana pariin kertaan kenkkuillut muutenkin.

Onnettoman vähäiseksi se jäi hakusaldo tuoltakin illalta, vaikka sentään kahdentoista (tutun) naisen kanssa sitä yritin rakentaa: 13/4

Ai niin, illan musiikit: Varjokuvalta en havainnut uutta (paitsi että Juholla oli hattu päässään, ja muillakin kampaus tavanomaista lievemmän mallinen). NeljänSuoralta tuli mielestäni yksi ennen kuulematon biisi. Savutus oli totuttua lievempää -plussat siitä.

Pakkasten on uhattu jatkuvan ja jopa kiristyvän lähiviikkoina, joten Kisiksen päättäjäiset itsenäisyyspäivän aattona ovat osaltani ankarasti uhattuina. Jos kuitenkin saan silloin autoni käynnistymään, saatan sinne kiiruhtaa ensimmäistä leimaan korttiini ottamaan.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu