TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Huonosti käy, kun liput on kalliit! (Ope 2003-07-27 18:41)

Kisarannasta

Teekkari
2003-07-29 13:16

Tuo ei ollut pelkkä arvaus, vaan noin itse asiassa Kisarannassa mulle kerrottiin. Itsekin sitä ihmettelin, koska olen ajatellut, että palkkio on yleensä kiinteä, tai ainakin iso osa siitä. Sitten voi olla lisäksi vielä prosenttiosuus lipputuloista, taitaa joillain kassamagneeteilla (Agents, Yölintu) olla ainakin.

Nimittäin tuo juttu lähti siitä, että kun koitin selittää, että jos halvemmilla lipuilla saisi paljon enemmän väkeä paikalle, jolloin kokonaismyynti kasvaisi, niin siihen mulle vastattiin, ettei se käy, koska silloin keskimääräinen lipusta saatava kate pienenisi, koska esiintyjät ottavat niin suuren osan lipun hinnasta. Eli voisiko se olla, että vaikka yleensä (kuten kerroit) ei ohjelmatoimistot tee moisia sopimuksia, niin Kisaranta olisi saanut puhuttua sellaiset sopimukset, että esiintyjät saavat kokonaan lipputulot siihen hintaan asti, mikä lippujen hinta on muissa paikoissa ja Kisaranta ottaa sitten sen ylimenevän osan? Eli 1-2 euroa lipusta. Ohjelmatoimistot ovat sitten menneet lankaan, kun ovat kuvitelleet saavansa hyvät tulot, kun ovat laskeneet paikalle tulevan sen verran väkeä kuin muuallakin. Sitten kun yleisöä ei olekaan kuin 150-200 henkeä, pettyvät suuresti, eivätkä enää jatkossa suostu moiseen. Silloin onkin sitten Kisarannan peli pelattu, jos yleisöä vetävät artistit eivät enää tule esiintymään.

Käsitykseni mukaan Kisarannalla on nykyään sellainen maine, ettei siellä käy väkeä. Tuota ei vain Kisarannan johto taida uskoa, jolloin eivät sitten tee asialle mitään. Kuitenkin tuon maineen takia väki vähenee edelleen.

Kirjoittajan avainsanat: Kisaranta

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu