TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kesähumppa 2012 (Hikviiva 2012-07-03 13:17)

Kesähumppa 2012

Hikviiva
2012-07-03 13:17

Kesähumppa alkoi tuttuun tapaan Kuikan lavalta keskiviikkoisissa naistentansseissa Varjokuvan tahtiin. Olipa siellä hyvä tunnelma ja meininki, sekä tietenkin hyvät kyljykset grillissä! Kolea ilma piti huolen siitä, että hakutahti oli vähintään sellainen, ettei pääse kylmä iskemään. Tuttuja ja tuntemattomia tanssitin. Olipa paikalla myös nuoria poikia, ensimmäistä kertaa lavatansseissa! Mukava oli heidän kanssaan tanssia ja yritin olla mahdollisimman kannustava ja ystävällinen ja mukava. Yksikin uusi tanssiva nuori on lajille plussaa sekä itsekkäistä syistä ajatellen (enemmän haettavia/hakijoita) ja tietenkin lavojen selviytymisen takia.

Torstaina pidettiin välipäivä ja tanssin sijasta tutustuin hotjoogaan, noin +40 asteisessa huoneessa kun venytteli itseään omituisiin asentoihin puolentoista tunnin ajan, niin tiesi kyllä tehneensä jotain. Eikä tuo meininki niin hirveästi lämpötilan eikä muunkaan omituisuuden perusteella poikennut tanssi-illasta! :D

Perjantaina vuorossa oli Virrat ja Hiekkarannan lava. Orkestereina MMO ja Syke. Omalta osaltani kerta oli ensimmäinen kyseisessä paikassa, eikä kyllä paljon jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Muutaman tuntemattoman kanssa tanssin ja sitten tutut pelastivat rivistä useampaankin kertaan. Tanssikenkien unohtaminen majapaikkaan pakotti kukkamekon seuraksi paskaiset tennarit, liekö sillä oli vaikutusta kehnohkoon hakuflaksiin... :D Syke ei edelleenkään oikein sytytä ja MMO kärsi ehkä hitusen äänentoistollisista ongelmista. Paikkana kuitenkin kiva ja kaunis oli tuo kesälavojen perikuva. Auringonlasku järvelle oli kieltämättä aika tunnelmallinen!

Lauantaina tsekattiin pikaisesti Päijänteen itäpuolen sightseeing, matkalla Nastolan rautalankafestareille. Kyllä on suomessa kaunista! Rautalankafestareilla tunnelma oli leppoisa ainakin iltapäivästä kun paikalla olimme. Suurin osa yleisöstä oli varmasti nähnyt rautalangan kultapäivät ihan omin silmin. Valitettavasti visiitti jäi lyhyeksi logististen asioiden vuoksi, mutta paikalla olisi kyllä viihtynyt iltaan asti! Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi!!

Matka jatkui Nastolasta Lappeenrantaan, Iitiän lavalle. Tämäkin myös minulle ennen käymätön paikka. Alkuillasta näytti pahalta, ettei ketään tule, mutta hyvinhän sitä porukkaa paikalle saapui. Puolet illasta meni oheistoiminnallisissa hommissa, mutta ehtipä tuota hyvin hakuriviinkin ja kiitettävästi iloiset itäsuomalaiset minua hakikin. Mahtavaa oli ja kun tanssii illassa kahdet (2) "kun muu maailma unohtuu"-tangot, niin ei voi kyllä valittaa yhtään mistään! Myös rokin tahtiin iloittelu toisen pitkämatkalaisen kanssa oli mahtavaa. Lavalta bongattu Flamingo-kuvioinen kellohame päästi kyllä ihastuksen huokauksen meikäläisen huulilta! Aivan mahtava asukokonaisuus, ihanaa nähdä kauniita vaatteita ja kauniita kampauksia ihmisillä!

Sunnuntaina piti käydä vielä siellä Varsinaisessa Suomessa, Laurilan lavalla Marttilassa. Pitkien siirtymien taipale siis. Parilla kahvitauolla, mansikoilla ja kuplavolkkaribongauksella siitä selvittiin! Kun tyhjällä lavalla sai vielä harjoitella polkan vientiä ja se jopa jotenkuten onnistui kun vietävä oli ns. autopilot modessa, niin totesin ettei elämässä ole mitään hätää! Kun osaa viedä polkkaa, niin kaikki muutkin asiat järjestyvät ihan varmasti.

Laurilan sunnuntaitanssit alkoivat aika vähällä porukalla, mutta kyllähän niitä ihmisiä sitten paikalle valui. Olin hiukan laiskana ja en ihan aina jaksanut hakuriviin juosta, mutta kyllähän tuota nyt ihan riittävästi sai tanssia. Naistenhaulla taisin tehdä yhden haun, paikallinen nuorimies joka oli aloittanut tänä kesänä tanssimaan. Jälleen kannustavaa suhtautumista ja hymyilyä peliin, ei ole väärin olla mukava ihmisille että saisivat positiivisen kuvan tästä harrastuksesta. Varjokuvan vieraana lavalle pujotteli myös Mr. Breathless ja rokkimeiningit taittuivat kivasti jälleen kerran. Kesähumppa läheni loppuaan uhkaavasti ja viimeisten valssien ja encoretunnelmapalan jälkeen oli aika laittaa kamat kasaan, halata kaikki ystävälliset ihanat ihmiset ja hypätä autonkyytiin joka vei yöksi takaisin jyväskylän maisemiin. Tuhannet kiitokset kaikille tanssittajille ja kyyditsijöille ja muille jotka mahdollistivat humppatourin tänäkin kesänä. Olette ihan parhaita ja näitä hetkiä muistellaan varmasti sitten kun talvi on armottoman kylmä ja pimeä.

Kirjoittajan avainsanat: Kuikan lava, Hiekkarannan Lava, Iitiän VPK:n lava, Laurilan lava, varjokuva, Mr. Breathless, MMO, syke

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu