TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Riutan pääesiihtyjä? (Jami 2012-06-03 12:45)

A. Aallon rytmiorkesteri

DMalone
2012-06-12 16:12

Kyllä muuten kuuluu! Ja juuri sinne. - Ja sinne - ja juuri sinne - kuuluu myös se paljon parjattu Yölintukin tai "Yöklintu", niin kuin jotkut sitä halventavasti nimittelevät. Itse en välttämättä esim. Yölintua kuuntelemaan lähde, mutta se tai jonkun muun tanssinharrastajan mieltymys ei poista näiden orkestereiden olemassaolon oikeutusta tanssilavoilta. Ihan pikemminkin päin vastoin. Tällaiset "fanitus-orkesterit" toimivat sinä siltana, jotka vetävät tanssilavoille muitakin kuin tanssin himoharrastajia. Näillä orkestereilla on siten osaltaan tärkeä paikkansa tanssilavojen säilymisessä ja pystyssä pysymisessä.

Aika pitkälle samaa mieltä TT:n kanssa. Muistan hyvin etelän lavat 90-luvun puolessa välissä kun A. Aallon Rytmiorkesteri oli yksi suosituimpia orkestereja silloin tuntemani tanssikansan keskuudessa ja ihan yleisömäärälläkin mitaten. Kyseisen bändin tansseista osasi odottaa että oli hyvä ilta tulossa ja tanssiporukkaa olisi paljon paikalla. Enkä muista kuulleeni silloin mitään suurempaa kritiikkiä bändin linjasta? Toisaalta oma tanssitaitoni oli siihen aikaan aika vaatimaton ja tanssipiiritkin erilaiset?

Mutta niin ne ajat muuttuvat ja se maallinen mainekin on katoavaista. Turha odotella kiitoksia ja kumarruksia vaikka olisikin joskus muinoin pitänyt tanssipaikkoja pystyssä ja tuonut muutaman uuden harrastajankin tanssin pariin, uudet tuulet puhaltavat, se oli silloin ja nyt on nyt ;-)

Jo jonkin aikaa on näyttänyt siltä että Agentsin aloittama 60-luvun iskelmä/rautalanka/beat-musiikkia esittävien bändien aikakausi lavoilla on ohi. "Ensimmäisen aikakauden" suosikkibändit: Agents, A. Aalto, Toni Rossi & Sinitaivas, Paavo & Zephyr ym ja näiden perinteitä jatkavat joko sopeutuvat (esim. Varjokuva, FBI-Beat, In The Mood), siirtyvät ravintoloihin tai sitten yksinkertaisesti pistävät pillit pussiin.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu