TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Riutan pääesiihtyjä? (Jami 2012-06-03 12:45)

Riutan pääesiihtyjä?

Jami
2012-06-03 12:45

Kolea sää sekä eilinen tuuli ja sade ei paljon kesältä tuntuneet. Kahdet lakkiaiset samalle päivälle muistuttavat kuitenkin kesän alusta ja nuorten ihmisten uurastuksesta ja vahvan pohjan rakentamisesta tulevaa elämää varten.

Ilta oli vapaa muodollisuuksista ja velvollisuuksista joten päätimme lähteä kohti Riihimäkeä. Esiintyjänä Sinitaivas ja A. Aallon Rytmiorkesteri. Jälkimmäistä emme ole aikaisemmin kohdanneetkaan.

Jäätävä kylmyys ja läpiveto oli vastassa tanssilattialla, kun ensimmäisiä valssin askelia otettiin Sinitaivaan tahdissa. Väkeä ei ollut vielä kovin paljon paikalla, joten tilaa oli liikkua riittävästi. Ja valssiparin jälkeen oli jo sopivan lämmin, joten ei valiteta.

Riutta ei ole koskaan ollut mikään minun suosikki, ja tämänkin reissun jälkeen olen edelleen samaaa mieltä. Nimittäin siellä ei ole mitään liikennesääntöjä. Vaikka sisäkehä kai on tarkoitettu kieräjille ja muualla sitten voi säheltää mitä mieleen tulee. Niin ei se niin toiminut, vaan täysin sekaisin siellä mennään, kädenalittelijat sisällä ja kiertäjät missä sattuu.

Samoin Riutan naistenrivistä on kirjoiteltu, että se siirtyy keskitolpalle, mutta nythän se oli esiintymislavan edessä. Oliko kylmyydellä osuutensa tähän, kun hakeuduttiin fanien kanssa samaan kasaan. Fanit naama orkesteriin päin, tanssiin haluavat kasvot lattialle päin.

Sinitaivaalle kaikki kiitos tanssittavasta musiikista. He esittävät monipuolisesti kaikkia tanssilajeja, kaikille jotakin.

Samaa ei voi sanoa siitä Rytmiorkesterista. He aloittivat illan vasta joskus 22.30, kun Sinitaivas kuulutti illan ”Pääesiintyjät lavalle”. Siihen asti oli Sinkkujen tauoilla soiteltu välilevyjä, vaikka olikin kahden orkesterin ilta ja lippukin sen mukainen, 16 euroa. Yksipuolista musiikkia oli A. Aallolta luvassa. Nopeaa buggia sekä kai jotain rokin tapaista ja fuskun ja jiven askeleeseen sopivaa iskelmää mutta ei mitenkään tanssillisesti nautittavaa musiikkia. Höystettynä liialla volyymillä. Tuli mieleen Yölintu lavalla viime kesältä, kun edellisen kerran ollaan Riutalla käyty.

Taitaa jäädä tämä Riutan käynti meille tämän kesän ensimmäiseksi ja viimeiseksi vierailuksi siellä. Ei siellä tietenkään kukaan yhtä paria kaipaakaan, en sitä väitä. Onneksi on valinnan varaa.

Kotimatka taittui lämpimässä autossa pilvien raosta pilkistävää täysikuuta ihastellessa.

-jami

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu