TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Pavilla (Jivetär 2012-05-16 22:21)

Mäntsälässsä

Jivetär
2012-05-20 2:06

Esiintymässä olivat Finkut ja Arja Koriseva, suuri osa tutuista oli jäänyt suremaan Suomen häviötä Venäjälle, tai sitten he olivat menneet ihastelemaan ReijoTaipaletta Jenkalle tai Taikakuuta Riutalle, mitään suuria ruuhkia siellä ei syntynyt kuin fanilauman takia Korisevan vuoroilla.

Finkkuja arvostan todella hienojen taustojen tähden, soinnutus on loistavaa, rytmitys kohdallaan ja kappaleet laidasta laitaan. En saa heistä koskaan kyllikseni.

Naisia oli paikalla jonkin verran enemmän kuin miehiä. Aika paljon sain odotella hakijoita, onneksi oli kuitenkin joku tuttu paikalla ja pari tuntematontakin kävi hakemassa, yksi jopa naistenhaulla. Yhden seutuun alkoi todellakin olla kylmä, jos ei päässyt tanssimaan, joten suuntasinpa sitten kotia kohti.

Kirjoittajan avainsanat: Mäntsälä

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu