TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssinopetuksessa mennään häntä edellä puuhun (Tähdenlento 2012-03-12 13:39)

Jos palaisin ajassa taaksepäin...

Twototango
2012-03-15 10:26

Minä lähdin ensimmäiselle tanssikurssille aivan ummikkona. Kaikkein olennaisimmaksi (ja vaikeimmaksi) asiaksi opettelussa koin rytmin tunnistamisen eli sen miten kunkin tanssilajin perusaskel yhdistetään musiikin rytmiin.

Käsittääkseni joillakin alkeiskursseilla rytmiä harjoitellaan ensin kävelemällä tasarytmiin. Se on varmaan sinänsä ihan ok, mutta sekin jo voi aloittelijaa sekoittaa, jos sitten hetken päästä tanssitaankin eri rytmityksellä.

Ensin siis kullekin musiikkilajille tyypillisen rytmin tunnistaminen musiikista ja sitten pelkän perusaskeleen jauhaminen siihen hyvin kaavamaisella tavalla. Sitä olisin itse tarvinnut enemmän. Myös asian teoreettinen selittäminen esimerkein olisi auttanut asiaa. Minä opin parhaiten katselemalla ja olen kokenut myöhemminkin, että kurssien vetäjät näyttävät kuvioita (ym. opeteltavia asioita) aivan liian vähän. Mielestäni liian nopeasti mennään siihen kuvioiden harjoittelemiseen ja kokeilemiseen.

Tanssimisen aloittaminen jollakin vapaalla tulkinnalla taas on ehkä kiehtova, mutta mielestäni aika utopistinen ajatus. Se vaatii toimiakseen mielestäni sen, että aloittelijalla on tanssillisuutta jo valmiiksi kehossaan. Näinhän ei monellakaan (varsinkaan miehellä) asianlaita ole.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu