TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Jiven perusaskel (Jora 2012-03-11 11:36)

Tanssin eri elementtien oppimisesta ja opettelusta

Pia M
2012-03-13 11:32

Koska annoit hirveän hyvän alustuksen asialle:

Itsellä oli tanssin oppimisen alkuvaiheissa ensin tärkeää perusrytmin osaaminen, liikkuminen musiikin tahdissa, mahdollisimman monen kuvion hallitsiminen joka sitten vaihtui viennin hallitsemiseen liikkeiden motoriikkaan, tasapainoon ja siitä sitten vartalon kannatukseen (itselle varmasti ikuinen haaste?), käsien oikeaan asentoon.

Osaatko kertoa, miksi juuri alussa ne kuviot olivat sinulle niin tärkeitä?

Jokin tanssin oppimisen psykologiaan liittyvä ydinkysymys on tässä nimittäin hyvin käsillä. Väite siitä, että kuviot olisivat juuri tanssin opettelussa alkuvaiheessa oleville oppilaille tärkeitä, on saanut sekä puolesta- että vastaanväittäjiä. Olet muistini mukaan ensimmäinen, joka suoraan kertoo että kuviot ovat todella olleet siellä alussa merkityksellisiä, joten olisi hyvin arvokasta tietää syy siihen.

Ja olisi myös hyvä, jos osaisit kertoa miten sinut olisi saanut tuossa kuvio-orientoituneessa vaiheessasi asennoitumaan asiaan toisin - siten, että olisitkin jo silloin kiinnostunut niistä opetettavista seikoista joita peräänkuulutat nyt: vienti, tanssisuunnat, askellus, asento? Olisiko noihin seikkoihin paneutuminen syvemmin ollut tuossa vaiheessa omaa tanssinopetteluasi sinulle motivoivaa?

En siis kyseenalaista mitään, tietenkään :) koska kirjoituksesi sisältää tärkeää asiaa. Sem hahmottaminen, miten aloitteleva tanssija mielessään tanssin "osaamisen" näkee ja kokee, on opettajalle arvokasta.

Itse näkisin, että sinulle kuviot ovat toimineet tärkeänä harjoitteena juuri kehon hallintaan saamiseksi, harjoittelumateriaalina. Kehonhallinnan opettaminen ilman mitään apuvälineitä on joskus aiha hankalaa ja toisinaan melko tylsää ja kaukana tanssista. En minä tiedä onko sekään väärä tapa lähesyä asiaa: käydä tansseissa ja pyrkiä tanssimaan mahdollisimman monia kuvioita. Vaikka tätä niin paljon mollataan, niin vain tekemällä oppii, ja monenlaisten erilaisten suuntien ja käännösten avulla kehonhallinta ja kehotietoisuus kehittyvät siinä samalla, paljon hauskemmin kuin salilla yksittäisiä tasapaino- ja syvälihasharjoitteita tehden.

Vasta, kun hahmottaa että on tosiaan olemassa sellaisia asioita kuin kehonhallinta ja kehotietoisuus, niitä voi motivoituneesti opetellakin. Aloittelevalle tanssijalle nuo käsitteet jo yksinään ovat hiukan hebreaa, mutta niiden merkitys nousee kyllä esille kun yrittää saada kehonsa kääntymään ja rytmittymään oikein erilaisiin tansseihin ja kuvioihin.

Tämä siis ei ollut kuvio-orientoituneen opetuksen puolustuspuheenvuoro, vaan ennemminkin reflektointia siitä, miten kuviot kyllä saattavat myös auttaa tanssitekniikan hahmottamisessa. Eli ainakin jonkinlainen kuviopankki toimii tanssia harjoittelevalla opettelumateriaalina tasapainon, suuntien, viemisen/seuraamisen ja muiden tärkeiden asioiden harjoittelemisessa.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu