TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Nuoren tanssijan näkemyksiä lavatansseista (Nadi 2012-01-02 2:47)

Miksi ei?

Stefanus
2012-01-04 16:19

Jonkinlaista vastausta. Tanssinetti on kuitenkin monille aika vieras juttu. Esim. viime vuoden aikanakin sinne kirjoittaneita oli noin 300. aika vähän. No Naisvuorella näyttää olevan omat sivut, missä kertovat tapahtumista. Vaikka onhan naisvuori paikkana kuitenkin ollut Tnetissä. Stella nyt on tämä osuuskaupan iso aulatila, eikä varsinainen tanssitila. Ehkä Stellassa katsotaan lehti-ilmoittelun riittävän ja sen ison tapahtumataulun, missä isot porukat päivittäin sen näkevät. En ole käynyt osuuskaupan sivuilla, liekö siellä kuinka nähtävissä. No Anttolanhovi kai katsoo, että omat sivut lehti-ilmoittelun lisäksi riittävät. Tässä omia arvioita. Omalta osaltani ajattelen, että on tässä tulult yhden sun toisenkin tanssinjärjestäjän kanssa asioitua ja kerrottua erilaisia mahdolilsuuksia vuosien varrelta. Aika aikaansa kutakin.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu