TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssimusiikin yksinkertaistuminen (Päivi 2011-12-14 12:17)

Tanssijan päivittäminen lavatansseihin

Andreas pks
2011-12-26 18:44

Pallosalama : Pois humppa, jenkka, masurkka ja polkka - tilalle salsa ja muita lattareita, enemmän tangoa ja perusfoksia? Näin palveltaisiin sekä niitä jotka harrastavat suosittuja lajeja, että myös toisaalta voitaisiin palata lavatansseissa sosiaalitanssimiseen ja seurusteluun.

Mielelläni näen, että lavatansseissa Suomessa edelleen soitetaan nuo mainitut tanssilajit.

Suomalaisen lavatanssin vahvuus on ollut tanssilajien moninaisuus.

Nykyinen kehitys on tuonut uusia tanssilajeja lavoille ja eihän siinä mitään pahaa ole mielestäni kun vaan noudatetaan tasapuolisuutta soitettavaan musiikkiin.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia tasapuolisesti.
Eri tanssilajeista pitävät voivat sitten aina pitää juomatauon tms. mikäli eivät halua tanssia jotain lajia tai muuten vaan haluaa pitää tauon koska ei sitä tahdo aivan kaikkia tanssikappaleita jaksaa tanssia putkeen läpi koko illan.

Humppaa voi tanssia Humppana, kuvio- tai kävelyhumppana, Buggina joko edeten tai paikoillaan.
Jenkkaa voi tanssia Jenkkana tai Fuskuna.

Polkasta ja Masurkasta en nyt tiedä millä muulla askelluksella niitä voi tanssia, mutta taitavammat voi siitäkin antaa neuvoa tänne palstalle.

Itse toivoisin Tangon joka settiin, mutta nämä uudet ns. seinäjoen tangot voisi jättää pois kokonaan lavatansseista. Rock-radioasemat voisivat niitä sitten soitella halutessaan.

Jokainen tanssija voisi myös opetella mahdollisimman montaa tanssilajia tanssimaan hyvin niin, että oma monipuolisuus lavoilla säilyy.

t. Andreas pks

Kirjoittajan avainsanat: lavatanssit, tango

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu