TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Lavatanssi (Kaminiitto 2011-10-10 9:01)

Kilpatanssitekniikka lavoilla

Speedy
2011-10-17 0:15

Kilpa- että lavatanssin opetuksessa pyritään kokemukseni mukaan perustekniikkaa opettamaan melko samanlaisesti. Lavapuolella on vielä paljon ns. talkoohenkeä opetuspuolella ja siten kaikkien ohjaajien kompetenssi ei ole samaa tasoa kuin näiden AMK pohjaisten tai kilpapuolen vastaavien tutkintojen omaavien suorittaneiden. Kaikki kunnia kuitenkin SUSELIN seuratanssia ohjaajakoulutukselle.

Minun havaintojeni mukaan kilpatanssin ongelma on lähinnä se, että siinä tekniikkavaiheen opettelu on niin pitkä ja niin hallitseva, että tanssin luontevuus kärsii sen kustannuksella hyvin pitkään. Se tanssin luontevuus löytyy kilpatanssimisessa useimmiten ehkä vasta ylemmissä luokissa. Siten useimmilla se tanssi on kuitenkin juuri sitä tekniikan ylikorostunutta jauhantaa.

Tuota samaa jauhantaa käydään läpi kaikissa tansseissa. Ihan sama onko kyse kilpa-, lava-, baletti- tai jokin muu tanssi. Ikinä sitä perustekniikkaa ei osaa liian hyvin. Sitäpaitsi hyvä tekniikka mahdollistaa helpon ja mukavan tanssimisen. Silloin jää enemmän aikaa keskittyä pariin, musiikkiin ja ympäristöön kun ei tarvitse miettiä tekemisiään. Samalla siinä helpotetaan parin seuraamistakin ;) Harjoitellessa pitäisi pyrkiä tekemään asiat ylikorostetusti sillä helpompi on myöhemmin vähentää kuin lisätä tekemisiään. Lavoilla tanssiessa voi osittain, ja kannattaakin myös harjoitella;)

Toisaalta niiden selvästi kilpatanssitaustaisten tanssijoiden kanssa, joilla tanssin luontevuus on etusijalla ja hyvä tekniikka siellä taustalla, yhdessä tanssiminen on ollut todellinen nautinto.

Hyvää tekniikkaa ei saa kuin harjoittelemalla, siihen ei taida olla oikopolkua...luontevuuteen on helppo kiinnittää huomiota kun tekniikan jo hallitsee.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu