TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Tanssin nautinnollisuus? (Nippo 2011-10-06 10:08)

Liikkeen olemuksesta

Trickster
2011-10-08 13:47

Nippo:

"Entäpäs vaihtoehto, että nainen ei varsinaisesti osaa juuri mitään kuvioita, vaan ainoastaan tanssille luonteenomaisen liikkumistavan ja peruselementit, joista valtaosa askelkuvioista koostuu. Tällöin naisen vartalo, jota mies ohjaa, saa aikaan askeleet jättäen kuitenkin naiselle tilaa tulkita tanssia miehen antamassa tilassa. Askeleet syntyvät automaattisesti ilman että naisen tarvitsee keskittyä miettimään, mitä mies seuraavaksi aikoo tehdä.".

AKE.:

"Eli naisen tehtävä on olla passiivinen "seuraaja", joka miehen tahdon mukaisesti "seuraa" mitä milloinkin miehellä on mielessä. Mikäli tilaa jää, niin naisella on mahdollisuus jopa omaan tanssiin, ilman että hän on miehen väline tämän kulloisenkin tahtotilan toteuttamiseen. Tällöinkin mies "sallii" naisen ottaa noita vapauksia jättäessään naiselle tilaa tämän omalle tanssille, jota ao. nimimerkki nimittää naisen "tulkinnaksi".

Tämä asia aiheutti minulle ratsastusharrastuksen alussa valtavasti ongelmia. Luotettavat, kaiken kokeneet perusruunat saattoivat minun käsittelyssäni sinkoilla milloin minnekin ja menivät usein jollain tapaa sekaisin, kun yritin koko kehollani ohjata niiden liikkumista, jatkuvasti ja asiaa sen kummemmin ajattelematta. Aika pitkälle olen tuosta ongelmasta jo päässyt, nykyään osaan antaa niiden itse ottaa askeleensa ja muutenkin liikkua itsenäisesti. Opettelen jatkuvasti viemään vain silloin ja vain niin paljon, kuin tarvitsee. Silti, vaikka olen ratsastanut jo toistakymmentä vuotta säännöllisesti, on minun seuratanssista opittu tapani "viedä" usealle herkemmälle hevoselle vieläkin niin stressaava, että satunnaisia hermojen menetyksiä ja lapasesta lähtemisiä aina joskus tapahtuu.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu