TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Anna -lehti ja Särkkä (Aino 2011-07-22 12:02)

Anna -lehti ja Särkkä

Aino
2011-07-22 22:59

Kirjoituksesi oli pitkä ja hyvä. Koska minulla nyt vain ei tällä hetkellä (eikä aiemminkaan) ollut tuota lehtijuttua saatavilla, oli hankaa etsiä sieltä tiettyjä kohtia, joista olimme selvästi eri mieltä. Joitain asioita voin toki kommentoida.

Suurella osalla ei-tanssijoista kuva lavatanssista on muotoutunut TV2:n Kesäillan valssin tai satunnaisten lavatanssiartikkeleiden perusteella. Näissä ohjelmissa ja jutuissa lavatanssi eläkeikäisten epätahtista köpöttelyä havaiji-paidoissa ja permanenenteissa.

Tähän mielestäni vastasin jo aiemmin: on hienoa, että tätä luutunutta mielikuvaa yritetään muuttaa. Sitä en kiellä ollenkaan, eikä kritiikkini kohdistunut siihen.

MM. näitä asioita käytiin läpi jutussa. Eivätkö nämä mielestäsi kuulu korkokenkätanssijan lavatanssimaailmaan?

Luettelemasi asiat kyllä kuuluvat "korkokenkätanssijallekin", mutta eivät kaikki siinä määrin kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi flirtti voi olla hyvin vieras asia monellekin, varsinkin aloittelevalle tanssijalle. Esimerkiksi itse en ikinä ole ajatellut flirtin kuuluvan tanssiin. Miten se edes näkyy tanssiessa? Kun juttelen ja hymyilen? Flirttailenko tietämättäni miehille? Vähän OT, mutta tulipa mieleen. Tässä kohtaa voisin luetella ne asiat, jotka eivät ole yhteisiä näille eri tanssiryhmille - jos nyt näin voidaan ihmisiä ryhmitellä - jos lehti olisi käden ulottuvilla. Sanottakoon se, että erityisen positiivisena (yhtenä jutun monista positiivisista asioista) koin nimenomaan mainitsemasi tittelien merkityksettömyyden.

Ja koska sinulla on vientiä riittänyt ja kivaa ollut farkut ja converset jalassa niin miksi moinen ärtymys? Jos olet hyvä tanssija ja mukava persoona niin varmasti sinua haetaan tanssimaan ja myös pidetään hyvänä tanssijana. Näin ainakin silloin, jos olet käynyt enemmän lavoilla ja sinut ja taitosi tunnetaan.

En minä varsinaisesti koe olevani millään henkilökohtaisella missiolla liikenteessä. Kuitenkin tuon jutun myötä herää kysymys, millainen on näiden tanssityttöjen suhtautuminen minuun kun olen liikkeellä vaikkapa farkuissa. Ajatteleeko siellä joku, että "tuo nyt ei ainakaan osaa tanssia" tai "voi voi tyttö pieni kun lähti väärissä varusteissa liikkeelle.." tai "kyllä huomaa että on ensikertalaisena liikenteessä." Kaikkiahan ei tietenkään haittaa pätkän vertaa mitä muut ajattelevat. Mutta en pidä ajatuksesta, että ensimmäistä kertaa tansseihin lähtevä nuori neito pähkäilee kotona vaikka nyt sen vaatetuksen suhteen: Voinko laittaa nämä housut, huomaavatko kaikki etten osaa? Monella ihmisellä on yllättävän suuri tarve sulautua joukkoon, vaikka tanssipiireissä uudet kasvot otettaisiinkin avosylin vastaan.

Mutta ajattelepa tilannetta, jossa lavaympyröihin tulee ummikkotyttö, vaikkapa tanssitaitoinenkin, tietämättä lavojen "koodikieltä". Jos hän menee seisomaan oviaukon lähelle piikkikoroissaan ja kapeassa hameessaa olkalaukkua roikottaen, hän ei välttämättä saa sellaisia hakijoita, joita toivoisi. Tämän lehtijutun luettuaan tyttö ainakin tietää erilaisista mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Sinä olet jo tapasi valinnut, mutta eikö vasta lavoille tuleville sinusta pitäisi antaa tietoa eri vaihtoehdoista? Jutussahan nimenomaan neuvotaan, ei sanota mitä pitää tehdä.

Kuten sanottu, minusta jutun tyyli oli pääosin "näin pitää tehdä" -asenteella kirjoitettu. Voi olla, ettei se edes ollut tarkoituksellista. Tanssitaitoinen tyttö sitten taas ei varmaankaan piikkikorkoja ja kynähametta käyttäisi ja on erittäin hyvä, että tietoa ja ohjeita on saatavilla jos sitä haluaa ja kokee tarvitsevansa. Itse tanssi.netin tanssioppaastakin sanoisin, että pelkästään ohjeiden määrä saa välillä kauhistumaan! Että onko se todella sellaista "pingottamista". Toki ohjeet on tehty pelkästään helpottamaan uusien tanssijoiden astumista tähän ihanaan tanssin maailmaan. Mutta mistään mitään tietämättömänä kun lukaisee sen läpi, niin johan siinä alkaa rohkeampaakin hirvittää, kun on lueteltu tarkkaan että millä kädellä nainen tarttuu hakutilanteessa miehen kädestä jne. Ainakaan itse en ole ikinä tuollaisilla asioilla pientä päätäni stressannut. En sitten tiedä, opetetaanko ne esim. jollain kurssilla?

Olen ymmärtänyt, että varsinaiseen lavaetikettiin kuuluu lähinnä tanssisuunta ja sijoittuminen tanssilattialla, hakukäytännöt yms. Vaikka itselläni joskus oliskin märkä paita tanssiessa (mistä olen toki pahoillani), niin tämänhetkisten juttujen perusteella reaktio siihen olisi muilta tanssijoilta lähinnä "eikö tuokaan nyt tiedä mistään mitään, paitahan pitää vaihtaa!", kun hiestä kostea ja nihkeä paidanselkämykseni osuu jonkun daamin käsivarteen.

Tanssiessa sitä [käsilaukkua] ei kannata missään nimessä pitää mukana, jos haluaa hakuja ns. kehittyneemmiltä tanssijoilta tai jos ei erityisesti halua satuttaa muita tanssijoita. Ja suorittamisen kanssa tällä(kään) ei ole yhtään mitään tekemistä.

Niin, jos haluaa. Haluavatko kaikki 1. kerran lavalle tulevat ehdottomasti hakuja kehittyneemmiltä tanssijoilta? Eivät kaikki lavalle tulijat ole esimerkiksi tahkonneet ensin puolta vuotta tanssikursseilla. Monelle riittää, että jos pääsis edes joskus. Jos laukun valinta taas aiheuttaa todella suurta päänvaivaa, niin koen sen kyllä jonkinlaisena suorittamisena senkin. Laukku kannattaa jättää kotiin lähinnä siksi, että sitä ei tosiaan voi siellä vahtia ja siksi, että se (minusta) häiritsee omaa tanssimistani valtaisasti (koska en liiemmin käytä pitkäremmisiä laukkuja ja lyhytremmiset tipahtelevat olalta).

Amatööri ei ole mikään pilkkasana, jos ei sitä itse halua sellaiseksi käsittää. Amatööri-sanaa käytettiin tässä yhteydessä vain erottamaan lavakulttuuriin omalla tavallaan hurahtaneet tanssitytöt muista tanssijoista. Tämä jako on ihan todellinen, joten miksi siitä ei voisi tai jopa pitäisi kirjoittaa? Jos tästä artikkelista ottaa nokkiinsa niin se on ihan henkilökohtainen valinta.

Oletko todella sitä mieltä, että sanalla "amatööri" ei ole minkäänlaista vähättelevää vivahdetta? Ei kenenkään lukijan mielestä? Täysin "ummikko" lukija arvottaa artikkelin sanat aivan eri tavalla kuin tanssimista ja lavatouhuja vuosia seurannut.

Minusta lavatanssien nykyaikaistumisen ja nuorentumisen olisi voinut tuoda jutussa esille ilman, että käytetään niin arvolatautuneita sanoja, kuten esimerkiksi tuo "amatööri". Tai puhutaan niin eksaktisti jostain pukeutumisesta. Eikö oikeasti muu kuin tietynlaisia tanssitossuja käyttävä nainen voi olla oikea tanssija? Onko mua huijattu omien tanssikenkien ostosreissulla? :/

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu