TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Ja me papit nauroimme niin! (Kaminiitto 2011-07-06 11:08)

Järjestysmiehistä ja naisista - järjestyksenvalvojista edelleen

Haaveilija
2011-07-07 11:31

Hyvät sosiaaliset taidot ovat järjestyksenvalvojien ominaisuuksista parhaimpia, joten suodaan nuo syömiset ja juomiset (ainut "palkka" hyvän mielen lisäksi) sekä turinoinnit (vältetään jo etukäteen hankaliksi muuttuvat asiakkaat ;-) :D).

Kauniiden naisasiakkaiden elikkäs seinäruusujen tanssitus on kuulunut perinteisesti jo toimenkuvaan, joten ei mitään uutta. Kuitenkin vielä tarkennus että varsinaisesti palkkaahan ei saa, mutta palkkioksi tosiaan hyvän mielen!

Nuo muutkin jutut tosiaan ovat kuvioissa mukana kun tansseja järkkäävä porukka aina vaan pienenee. Sama vaiva muuallakin, että tekijöitä puuttuu, joten 12-tuntisten työpäivien lisäksi on nytten itselleni ennätyksellisesti viikon sisällä pitänyt järkkäröidä neljässä tilaisuudessa. Kivaa on ollut.

Vaihdan vielä näkemyspuolta tanssivan asiakkaan puolelle! Varsinkin näin heinäkuussa lavoja heräilee henkiin monenmoisia. Tuota lavaromantiikkaa nurkan takana kallisteltuine pulloineen on varsin vähän, mutta osa lavoista on vahvasti juomavetoisia ja anniskeluluvat toiminnan ehto. Osalla lavoista (yleensä koko kesän toimivia) anniskelu kuuluu palvelutasoon, mutta on todella sivuosassa. Molemmantyyppisissä on tullut viihdyttyä - ensinmainituissa voi tehdä todellisia löytöjä...

Hyviä ja lämpöisiä kesätansseja kaikille toivoen ja tervetuloa järkkärijoukkoon - H

Kirjoittajan avainsanat: järjestys, järjestysmies, järjestyksenvalvoja, tanssilava, kulttuuri, anniskelu, juominen, seinäruusu

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu