TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Onko tanssiravintoloiden aika ohi? (Stefanus 2011-02-04 11:19)

Onko tanssiravintoloiden aika ohi?

Stefanus
2011-02-19 11:46

Vastaan tähän Nippon alle, vaikka ei tämä nyt mitään vastausta ole siihen. Olin pari päivää Lahdessa. Koulutus oli ihan ok. Mielenkiintoinen oli muuten mm. Christer Sndqvistin ravintoluento. No se siitä, eikä enempää.

Mutta kuinka viettää erilaisten koulutuspäivien väli-ilta. Ja suuntaushan näyttää olevan nykyisin selkeästi se, että kapakkaan, missä tarjoilu pelaa. Vaihtoehtojan ei esim. Lahden kokoisessa kaupungissa ole tarjolla. Paikalliset edustajat aina kaupunginjohtajaa myöten kehuivat omia harrastusmahdollisuuksia ym suunnitelmia. Kuinka ison sen kaupungin pitää nykyisin olla, että vielä perinteiset tanssiravintolat jotenkin tulisivat toimeen. En nyt tarkoita edes näitä Päivin esittämiä yhdistelmiä. En oikein usko että talvisina viikkoina, etenkään viikolla sentyyppistä missään syntyy. Kyllä halli ym suunnitelmia riittää kaupungeissa ja kunnissa.

Mutta varmaan ravintoloitsijat ovat pääseet päämäärään. Kyllähän sitä juomaa kuluu, kun ei todellakaan muuta vaihtoehtoa ole, kuin istua siinä pöydän tai baaritiskin kulmalla ja parantaa maailmaa. Istuin minäkin siellä tunninverran ennenkuin palasin hotellille.

Luin tänä aamuna meidän paikallisesta länsi-Savon tekstaripalstalta, että täällä kuulemma tanssihullut tai "hullut tanssijat", näin asia ilmaistiin, siis muutama pari, esittävät niitä omituisia koukeroitaan, ettei parketille enää muut tavalliset tanssijat voi mennä. Pitäisikö ollakin niin, että ne paikat sitten profiloituisivat selkeästi, että tästä iänikuisesta ristiriidasta. Ehkä se huomaavaisuuskin joskus tanssin tuoksinnassa saattaa kadota, mene ja tiedä.

Tänään hullut tekevät taas maihinnousun Kouvolaan. Mutta ei se tanssi kuitenkaan niin herkuka ole, että viitsisi lähteä kolmenkymmenen asteen pakkaseen odottelemaan bussintuloa ja sitten seitsemän kahdeksan tunnin jälkeen kokeilemaan, kuinka hyvin aamuyön pakkasessa oma kärry käynnistyy. Tosin on kyllä uusi akku.

Niin vielä pari sanaa tähän siitä koulutusreissusta. Suomen Ladun teemanahan on ollut tänä vuonna yksinäisyyden poistaminen. Kun nykyisistä kotitalouksista 40 prosenttia on yhden hengen talouksia, pääkaupungissa peräti yli 50 prosenttia. Yksinäisiksi näistä sinkkutalouksista kokee itsensä joka neljäs. Ei näyttänyt tanssi olevan ainakaan teemoissa. Ei ollut tilaisuus jutella aiheesta Ladun edustajan kanssa. Tanssissa kuitenkin 1 + 1 on kaksi ja yksinäisyys tuota pikaa tipotiessään, jos säkä käy.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu