TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Onko tanssiravintoloiden aika ohi? (Stefanus 2011-02-04 11:19)

Lattarimusiikki

Petteri
2011-02-16 13:16

"Yhtenä synä tanssiravintoloiden vähenemiseen näkisin ravintoloiden muuntautumiskyvyn puutteen. Tanssiravintolat ovat profiloituneet liian voimakkaasti humppapaikoiksi tai "aikuisten bilepaikoiksi" joissa soitetaan 70-80-lukujen Suomi-diskoa. Lattarimusiikin suosiosta huolimatta ei ole ravintoloita, joissa soitettaisin vaihtelevaa latinomusiikkia, vaan lattaripaikat ovat keskittyneet lähes yksinomaa salsamusiikkiin."

Tuo ei ihan pidä paikkaansa. Kyllähän mixed latinia soi ainakin Helsingissä monissa baareissa taustalla. Mutta eihän mixed latin ole tanssimusiikkia. Nykyisin yleismmät lattariklubeilla paritansseina tanssittavat lattarit ovat salsa, bachata, zouk, kizomba ja cha cha. Toki salsan osuus on ylivoimaisesti suurin ja muut ovat enemmän mausteena erikoisiltoja lukuunottamatta.

Kannattaa myös muistaa, ettei lavoilla varsinaisesti soiteta aidonkuuloista lattarimusiikkia. Muutama sambaksi kutsuttu kappale kyllä kuulostaa vanhalta salsalta, mutta muuten lavojen lattarit ovat pääosin kaukana nykyisestä lattarimusiikista.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu