TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Nilkassa napsahti (Tahdikas 2011-02-14 23:21)

Nilkassa napsahti

Ainakiire
2011-02-15 15:18

Tahdikkaalle: Sanoisin että oma kokemus on pohjana neuvolleni. Paras tapa ehkäistä kiputiloja on pyrkiä pitämään jalat lämpiminä. Näin talvella on suuri riski saada kipuja suurien lämmönvaihteluiden vuoksi. Silloin kun kireä pakkanen muuttuu yhtä-äkkiä suojakeliksi on nimittäin nilkan nyrjähtäminen hyvin tavallista, varsinkin vanhemmalla tai sillä joka ehkä rasittaa jalkoja äärimmilleen, esimerkiksi aktiivisti tanssien.

Tuo napsahdus on juuri lihaksien eri lämpö-/jännityssuhteesta johtuvaa, jos ei ole aikaisemmin ollut suurempia haittoja jalkojen suhteen. Paras tapa siis jalkojen toimivuuteen on pitää jalat lämpiminä aina ennenkuin alkaa aktiiviseksi esim. tanssimaan. Voi valmistella jalkoja aktiviteettiin, jalkojen rentouttamisella, hieromalla niitä ennen ja jälkeen aktiviteetin, aivan niinkuin urheilijat tekevät.

Jos nyt vielä on kipua, paras tapa hissukseen hieroa kevyesti siitä kohdasta jossa kipu on ympyräisellä liikkeellä molempiin suuntiin, ja sitten venytellä nilkkaa varovasti, kun tuntee että sen voi tehdä ilman kipua, mutta jalan tulee olla rentoutunut ja lämmin ennenkuin aloittaa. Tämän voi toistaa muutaman kerran päivän aikana. Heti käsittelyn jälkeen lämmin villasukka tai säärystin jalan suojaksi.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu