TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Onko tanssiravintoloiden aika ohi? (Stefanus 2011-02-04 11:19)

Onko tanssiravintoloiden aika ohi?

Stefanus
2011-02-04 11:19

Meillä valmistuu uusi kauppakeskus tähän keväällä avautuvan uuden uutukaisen torin viereen. Aiemminhan siinä oli tanssiravintola Kaleva, jota monet jäivät kaipailemaan. Ja tämän viikon tekstaripalstalla joku haikaili vielä vuosikymmeniä sitten loppuneen Seurahuoneen perään.

Juttelin tanssiravintoloiden tulevaisuudesta sanotaanko luotettavan lähteen kanssa eilen. Hän kertoi, että tanssi ei ole nykyisin liiketaloudellisesti yksinkertaisesti riittävän tuottavaa toimintaa, vaikka me tanssista kiinnostuneet voidaankin olla toista mieltä. Jotain tämä osuuskauppa on paljastanut niistä kolmesta kauppakeskukseen tulevasta paikasta. Ainakin kaksi on pubi-tyyppisiä. Kolmatta ei ole julkistettu, mutta ymmärsin että tanssiravintolaa on turha haikailla.

Onko niin, että tanssiravintoloiden aika on pikkuhiljaa taaksejäänyttä aikakautta. Ehkä me suuret ikäluokat niitä aikoinaan jaksettiin, kuka ahkerammin kuka vähän vähemmän ylläpitää, muttei enää. Ehkä se tulevaisuus on sitten niissä eläkeläistansseissa!

No tärkeintähän taitaa paikkakunnalla olla, että saatiin tuo torin alusparkki autoja varten tällä viikolla käyttöön. Mikäs siinä, pääsevät autot lumelta suojaan. Olen itsekkin kyllä sitä tällä viikolla käyttänyt hyväksi, kun tämä ensimmäinen viikko on ollut ilmaista. Mutta mitä tansseihin paikkakunnalla tulee, niin hiihdetään me talvet ja sitten kesällä lähilavoilla pyörähdellään.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu