TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
26.12-10 Tulipunaruusut ja Saija Tuupanen & Tornados Ruusulinnassa (Andreas pks 2011-01-08 18:31)

26.12-10 Tulipunaruusut ja Saija Tuupanen & Tornados Ruusulinnassa

Andreas pks
2011-01-08 18:31

Tapanina oli varsin huono auton ajokeli pakkasta ja lunta tuli. Tuo keli näkyi sitten Ruusulinnan parkkipaikalla heti koska oli vielä melko vähän autoja sinne saapuessa varttia yli 20.

Tanssisalikin oli mainion väljä tanssia enimmän osan iltaa. Keskivaiheilla oli hieman enemmän väkeä, muttei lähellekään normaalin lauantain tanssi-illan veroisesti.
Varmaankin seuraavan päivän työpäivä ja tuo huono ajokeli verotti tanssimaan tulijoita jäämään kotiinsa.

Tanssit Tapanina voisivat alkaa ajoissa ja loppua 21-22 aikoihin niin työhönmenijätkin pystyisivät hyvillämielin tulemaan silloin tanssimaan.

Saijalla esittelyn mukaan näyttää olevan toinenkin orkesteri, mutta käsittääkseni nyt paikalla oli Tornados ellen ole väärässä.
Orkesteri soitteli siinä ihan kohtuullista tanssimusiikkia ennen esiintyjien vaihtumista.

Tulipunaruusut tulivat lavalle tavalliseen tapaansa ja juontajan reippaalla esityksellä.
Sitten tuli setti Tulipunaruusujen takuuvarmaa, hurmaavaa, tanssillista, rytmikästä, AAhh niin hyvää Nautittavaa Tanssimusiikkia.
Siinä ei kerinnyt yhtään huilaamaan vaan oli painettava sydämen innolla kaikki kappaleet tanhumusiikkikappalepari lopuilla poislukien ja sittenhän tuli taas toisen orkesterin vuoro.

Saija Tuupanen siitä sitten aloitti oman osansa illasta. Neito oli pukeutunut pitkähköön kokomustaan tanssilliseen leninkiin. Jotain koristuksia oli pitkin matkaa. Saija Tuupanen on yksi näistä uudemmista laulajista joiden laulannasta pidän. Hänen fyysinen olemuksensa ei mitenkään pitämistäni huononna ehkä vielä ennemmin korostaa :) Paljon tuli silläkin setillä tanssittua.

Kahvilatauko meni elpyen kovasta tanssirupeamasta kahvin ja pullan sekä veden nauttimisella sekä myös hyvää musiikkia kuunnellen puolella korvalla.

Suosikkieni esityksiä oli mainiota tanssia ja huilatessa kuunnella sekä seurata taitavien menoa ja pyörätuoliparin sujuvaa tanssia milloin mitäkin lajia.

Eri tanssilajeja tuli itselleni sopivasti ja jenkat, polkat sekä masurkat sai sitten levähtää uupumisen ehkäisynä.

Tulipunaruusuilla on minun mielestäni tämän maan ehkä parhain tanssillinen saundi, rytmi ja tanssillisuus melkein kaikissa heidän soittamissaan tanssimusiikkikappaleissa, joita on todella Nautinnollista tanssia.

Seuraavan päivän töihinlähdön vuoksi oli lähdettävä kesken pois haikein mielin n. 23 jälkeen.

Askelmittariin oli tullut n. 8,5 km tanssia eli melko hyvä tulos sitenkin mitaten.

Huippuilta jälleen Ruusulinnassa erinomaisten esiintyjien tahdittamana tanssi-iltana.

Kiitokset Ruusulinna, Saija ja Tornados sekä etenkin Tulpunaruusut annoitte taas tänä iltana niin paljon minulle.

t, Andreas pks

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu