TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Kaksi orkesteria perustansseissa (Kaminiitto 2010-07-27 20:21)

Ammattilaisuus vs koulutus?

Jami
2010-07-29 14:36

Minun mielestäni tanssiyleisön suosiossa ovat yhtyeet, jotka soittavat tanssimusiikkia. Yhtyeen jäsenet voivat olla koulutukseltaan ihan mitä vaan, voivat olla myös musiikin alalta koulutuksensa saaneita, kunhan esittävät sitä, mitä kansa haluaa, tanssimusiikkia.

Ymmärtäisin, että soittotaidon alkeet opitaan omalla sitkeällä harjoiitelulla, jonka jälkeen kootan kaverien kanssa yhtye. Treenikämpällä vietetään tolkuton määrä aikaa, ennen kuin yleisölle päästään esiintymään. Tämä on pohjatyötä, joka on aivan muuta kuin lavaesiintyminen.

En tiedä, koulutetaanko edes tanssimusiikiin muusikoita Suomessa. Uskoisin kuitenkin, että liika teoreettinen koulutus ei tee yhtyeestä ja muusikosta yhtään parempaa tanssimusiikin soittajaa. Oletan, että muusikon koulutus ohjaa muihin musiikin ammatteihin, ehkä enemmän taiteen puolelle, jota taas valtio tukee, koska siellä puolella ei ole riittävästi maksavaa yleisöä.

-jami

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu