TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Keskustellaampa kahden orkesterin tarpeesta (Stefanus 2010-06-09 10:37)

Keskustellaampa kahden orkesterin tarpeesta

Finnomenon
2010-06-13 23:08

[Soittajien palkan välillisinä maksajina katson kuitenkin tanssijoiden olevan oikeutettuja arvostelemaan liian voimakkaasti soittamisesta, koska siitä ei nauti tanssijat ja aiheuttaa pikkuhiljaa usein toistuvina meluylityksinä kuulovaurioita tanssijoille. ]

Periaatteessa totta, mutta kuitenkin: Orkesterimme (voin kertoa vain omasta puolestamme) käyttää pääsääntöisesti pikaisesti arvioituna 10-30 min soundcheckiin ja pyrimme tekemään sen niin, että kaikki soittimet ja lauluäänet ovat tasapainossa, että soundissa on (myös tanssijoille) tarpeellinen mukava potku, mutta niin että kokonaisuus ei tule liian kovaa, silti kuitenkin niin, että myös tanssilattian perälle asti kuuluu, sopivasti, ei liian kovaa. Liian kovaa soittaminen kun vaurioittaa myös soittajien korvia, ei ainoastaan tanssijoiden. Tämä soundcheck tehdään siis oikeasti ajatuksella, ajatellen sekä itseään että tanssijoita.

Etenkin näistä em. syistä kynnys laskea äänenvoimakkuutta on varsin korkea, etenkin jos tunnin tai kahden aikana vain yksi tai kaksi ihmistä on käynyt asiasta sanomassa. Äänen voimakkuus kun on vain makuasia, ellei käytössä ole toimivaa desibelimittaria.

On toki mahdollista, että löytyy useampikin ihminen, joka on samaa mieltä, mutta ylitsepääsemättömän kovalla musiikki ei siltikään voi vielä olla, jos ko. ihmiset ovat edelleen paikalla, eivätkä ole tulleet asiasta sanomaan. Kokemuksia muutamalta keikalta on, jossa parilta keski-ikäiseltä taholta on tullut hyvin kärkäs ilmaisu liiallisesta äänenvoimakkuudesta, mutta samalla tauolla on tullut toiselta samanikäiseltä taholta terveisiä, että soitossa on mukavasti potkua ja on kiva tuntea se basson antama potku jalan alla.

Pitää muistaa, että jos lavan edessä musiikki tulee liian kovaa, se ei tule yhtä kovaa kauempana, etenkään lattian perällä asti. Pitää myös muistaa se, että tietyissä kappaleissa esim. käytössä olevista soittimista tai niiden soundeista johtuen voimakkuudet nousevat ainakin hetkellisesti kovemmaksi, esim. valssi vs. rock n' roll.

Kyllä, lipun maksaneena on toki oikeus kertoa mielipiteensä, mutta kuitenkin vain asiallisesti, kaikenlaiset vaatimushenkiset mielipiteet voi viedä saman tien ovesta ulos ja kotiin saakka. Jo heti alusta asti vihaiset mielipiteet tuskin aiheuttavat minkäänlaisia toimenpiteitä.

Tanssijat eivät maksa soittajien palkkoja, eivät suoraan eivätkä välillisesti. Totta on, että jos orkesterin on todettu olevan heikko vetämään asiakkaita, keikat vähenevät ja jäävät pois (järjestäjän toimesta!), mutta tuleepa asiakkaita yksi, kaksi, viisi, kymmenen, sata tai toista tuhatta, palkka maksetaan. Tähän eivät toki sisälly ns. lippuriskikeikat.

Kirjoittajan avainsanat: volume, äänenvoimakkuus, soundcheck

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu