TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Rautalankaa - oliko 1960-luvulla, entä nyt (MLeena 2010-03-02 22:24)

Rautalankaa - oliko 1960-luvulla, entä nyt

Walker
2010-03-04 12:56

Suppeassa ja monien mielestä aidossa merkityksessä "rautalankamusiikkia" on voimakkaasti kaiutettu "puhdassoundinen" ja "kevytrytminen" kitarayhtyeen soittama instrumentaalimusiikki. Esimerkiksi "The Shadows" on kitarakokoonpanossa rautalankaa, mutta solistilla vahvistettuna POP-rockia.

Suomessa rautalanka oli ensimmäinen huipulle noussut nuorisomusiikkityyli. Olihan jo siinä vaiheessa radiota kovassa otteessa pitänyt "wuolijoki-syndrooma" hellittämässä otettaan nuorisomusiikin tarjonnan suhteen. 50-luvun Rock 'n' roll ei päässyt Suomessa aikanaan kovinkaan merkittävään asemaan juuri wuolijoki-syndroomasta johtuen. Rautalanka olikin ensimmäinen nuorisomusiikkilaji mikä sai runsain mitoin soittoaikaa radiossa.

1963 "The Beatles" tuli ja "väänsi ja huusi" rautalangan suohon. Rautalankabändit muuttuivat lauluyhtyeiksi tai bändillä voi olla myös oma solisti. Rautalankasoundi säilyi kuitenkin monilla lauluyhtyeillä vielä pitkälle 70-luvulle.

Nykyiset kitarvetoiset bändit ovat paljon muutakin kuin vain rautalankabändejä. Toisaalta monilta tavallisemmilta tanssibändeiltä vääntyy myös rautalankasoundit varsin mainiosti.

Kirjoittajan avainsanat: rautalanka, rautalankamusiikki, tanssimusiikki, kitaramusiikki, kitara, rock

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu