TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Swing fusku (Ytp 2010-02-04 11:19)

Swing fusku

Walker
2010-02-05 13:59

Swing-fusku on jälkisyntyinen nimi SSQQ-swingille. Useissakin eri yhteyksissä ns. spesiaaliswingin yhteydessä perusaskelluksen vaihtoehdoksi esitetään SSQQ askellus. SSQQ on siis vanha swingin perusaskellus ja paljon vanhempi kuin esimerkiksi jiven vakioitu askellus, vaikka jostain syystä erityisesti suomessa SSQQ askelluksista fuskua pidetään jivestä kehitettynä yksinkertaistettuna versiona ja nimi tulisi siitä että jiven triplat korvataan fuskaamalla SS askelilla. Fuskua vastaavaa tanssia on tanssittu suomessakin lähes niin kauan kun swing-tanssit tuli Eurooppaan eli 40-luvulta alkaen, ja tanssi tunnettiin jive nimisenä. Vielä 80-luvulla oli yleistä että jive-kursseilla opeteltiin SSQQ-swingiä. Näihin aikoihin tuli tanssin nimenä fusku käyttöön ja tanssi vakiintui suomessa lähes yksinomaan foksimusiikkiin tanssituksi fuskuksi ja varsinkin lavatanssipiireissä käytettiin SSQQ-askelluksisesta kädenalitanssista edelleenkin aika yleisesti myös jive nimitystä, tai lava-jive nimitystä.

Viimeaikoina on televisiosta tullut useita sota-aikaa kuvaavia elokuvia, ja niissä tanssitaan aika runsaasti vanhaa SSQQ-swingiä.

Jive sanan aika tarkka suomennos tarkoittaa juuri fuskaamista.

Kirjoittajan avainsanat: swing, fusku, swing-fusku, jive, ssqq, hhnn

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu