TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Koskenrannan lattia / kenkä (Jami 2010-01-12 7:30)

La Strada Koskenrannassa

Lutukolli
2010-02-02 12:45

La Stradan vuoksi mekin suuntasimme toisen kerran askeleemme kohti Koskenrantaa, suurimman osan matkaa toki linjan 57 dösässä istuen. Koskenrannantanssit-sivusto mainostaa, että julkista liikenettä käyttäen myös sporalla pääsisi perille. Kuinka moni sitten jaksaa tarpoa niiden päättäriltä, entisen TAIK:n takaoven edustalta, Vanhankaupungin kosken rannalle ainakaan kunnon pyrysäässä.

En tiedä onko kuvittelua, mutta jotenkin rytmiltään rauhallisemmilta ja ehkä hivenen vaisuhkoiltakin tuntuivat ainakin alkupään settien tunnelmat, kuin mitä muistin orkesterin soitannon olleen joinakin kertoina Pressassa. Ehkä La Stradakin vaihtaa soittamiensa kappaleiden valikoimaa tanssipaikan mukaan, vaiko he vain tekevät pika-arviota lauteilta tanssivan yleisön perusteella. Voihan olla että aikakin on jo kullannut muistot ja viime aikojen harvatahtinen käynti tansseissa ei saa omaa tunnelmaa heti syttymään.

Muistaakseni jonkun tämän palstan keskustelusäikeen mukaan emme, kultani kanssa keskenään tanssiessamme, mihinkään oikeaan tanssiväkeen kuulunnekaan, joten näillä mielipiteilläni ei varmasti tarvitse olla sen kummempaa arvoakaan muutenkaan. Kuitenkin kuten Aragornkin arvioi on La Stradan soitanto minunkin mielestäni huippuluokkaa ja orkesterin soittamina tulee myös sellaisia kappeleita, joita tuskin koskaan (tai ainakaan samanlaisina sovituksina) muilta orkistereilta kuulee. Joihinkin kappaleisiin solisteiksi juonnetut soittajahahmot tuovat välillä etäisesti mieleen menneitä soittajalegendoja. En osaa kuitenkaan sanoa olisiko esimerkiksi Klaus Wunderlich pystynyt tuottamaan hammondillaan yhtä sevengaavat mambosovitukset. Omaksi ilokseni myös yhdet sambat saatiin illan aikana harjoiteltua.

Yhtyeen lavakoreografiaan oli viime näkemän jälkeen tullut kirveen kanssa huhkivan metsurin avuksi humpan tempoa laulullaankin vahvistamaan nuori perkussionisti sapeleineen. Sen sijaan perinteistä trumpettisooloa selällään makuulta ei nähty, siksikö ettei Anita ollut asettamassa soittajaa suojaavaa nenäliinaa esiintymislavalle.

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu