TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Foksi foksina (Speedy 2009-12-15 23:15)

Vienti ja seuraaminen

Mr.P
2009-12-16 14:03

Hyväksi viejäksi ja seuraajaksi tarvitaan tanssin opiskelussa kaikista eniten aikaa ja kärsivällisyyttä, rytmin, kuviot ja askellukset kyllä oppii nopeasti kun vain jaksaa veivata, mutta vienti ja seuraaminen ja nimen omaan vartalon käyttö on sitä todellista yhteistyötä, mikä tekee tanssista tanssin, isolla TEELLÄ. Ajatellanpa vaikka valssia, oli se sitten hidas tai normaal, niissä molemmissa riittää HURMION saavuttamiseen pelkästään oikea ja vasen käännös sekä vaihtoaskel, jos perus tekniikka on molemmilla hanskassa. Mutta jos vain toinen osaa, niin kyllä tanssi varmasti sujuu, mutta hurmio puuttuu ja sekin on kivaa, mutta itse haluaisin aina siihen HURMIOOON ! Tanssi on yhteistyötä,yhteiseksi liikkeeksi sulautumista ja kun meillä kaikilla on vieläpä oma tapa liikkua, niin vaatii paljon aikaa että sulautuu monien eri tanssijoiden kanssa saumattomaan yhteistyöhön. Toisille se on helpompaa toisille vaikeampaa. Perus asiat tulisi kuitenkin olla kunnossa. Itse olen taas sitä mieltä, että kenen opissa olet niin sellainen sinusta tulee, eli jos hyvä ope/valmentaja, niin sinullakin edellytykset olla hyvä ja taas toisin päin. Miksi huippuurheilijoilla on huippu tukijoukot? Tanssimista opetetaan pääsäntöisesti mallintamalla, tuskin kukaan oppii vain kirjoja lukemalla. Siis jos opettaja antaa virheellisiä malleja, niin sinä usein opit ne virheelliseksi. Esm. Toinen on oppinut oikean kehonkäytön ja toinen on oppinut tai tanssinut aina jäykässä asennossa, ei siinä se hyvä vienti tai seuraaminen auta kun keho on tottunut määrättyyn tapaan liikkua, eli ei auta kun sopeutua tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus harmittaa kun katsoo huonon ohjaajan oppilaita, ne ovat kuin kopioita ohjaajasta, huonoryhtisiä, varovaliikkeisiä, välillä tuntuu että ovatko he invalisoituneita, vai keskittyneitä vain ylivarovaisuuteen ja jännittämiseen. Kysympä vaan kuinka moni lavatanssiohjaaja on pätevä alalaan, eli osaa opettaa vartalon käytöä, vientiä,seuraamista, musiikin tulkintaa, eli ihan perus asioita, jotka tasissa on hallittava oikeastaan ennen yhdenkään kuviohässäkän oppimista, saatikka olisivat pedakokisesti päteviä ottamaan huomioon parhaat opetus tavat. Hienoa että näitä lavatanssi kursseja on ja että tulee uusia harrastajia, sieltä saa kipinän kun kynnys on matalalla, mutta pääsääntöisesti tulee niitä kävelijöitä jos ei hae ammattilaisilta lisä oppia. Sitten kun perusasiat kunnossa niin luovuudelle ja nautinolle on kattona vain taivas. Mutta pakko sanoa että nämä perusasiat ovat tanssissa kaikkein vaikeimpia. Loppuun vielä kysyisin, oletteko kaikki saaneet kokea tanssiessa oikein todellisen tanssihurmion, täydellisen vapautumisen, liikkeen lennokkuuden, edes lähelle puolivälin tasoa siitä foksi clipistä, jonka nimm. Vanha mies, oli laittanut "foksin kosketus" ketjun alkuun ? Ja miltä se tuntui, ja mikä siihen johti, vai oliko se sittenkään vielä se todellinen hurmio ?

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu