TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu
Sillanrakentajat vs. rajavartijat (MaxMile 2009-11-22 12:34)

Univormut rajavartijoita vai sillanrakentajia?

Avanaq
2009-11-23 13:03

"Mutta ulkopuoliset voivat ehkä sitten kärsiä tällaisesta. Säikähtää jengin ulkoisia ilmenemismuotoja joilla ei välttämättä ole tarkoitusta edes viestittää "pysy muualla". Nuo ulkoiset viestintämuodot tulivat taas mieleen, kun Viihtarilla oli ihmisiä jumppakamppeissa näyttävine seuralogoineen hupparin selkämyksessä."

Hyvä Jerry! Hyvä että toit esille sekä "kärsimisen" että toisaalta sen, ettei sitä (ainakaan toivottavasti) pyritä tarkoituksella aiheuttamaan.

Minulle henk. koht. on ihan sama millaisissa asuissa ja uniformuissa tanssipaikoille tullaaan, kunhan tietyt hygieenisyys- ja turvallisuusasiat ovat reilassa. En enää säiky lokinpaskakenkäisiä daameja, vetäydy sivuun henkselipussihousumiesten tieltä tai tuijota kunnioituksesta rusinaksi kutistuen Kaakkois-Suomen humppamestaria. Mutta joskus on ollut näin, enkä usko, että olisin ollut ainoa aloitteleva mies tuossa tilanteessa.

Aloitteleville harrastajille tansilava on pelottava paikka, toisille enemmän, toisille vähemmän. Muut vaikuttavat niin pirkuleen hyviltä, ja kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Ja kun paikalle pyrähtää kolmekymmentä äänekästä ja iloista ydinsavolaista yhtenäisissä huppareissaan, ei se ensi- tais toiskertalaisten angstia ainakaan vähennä.

Vanhana ääriliberaalina minusta on vain hyvä, jos ihminen aidosti toteuttaa itseään yksilönä. Pois se minusta, että yrittäisin kenenkään tanssihenkilön ilmaisuvapautta rajoittaa, kunhan hän osoittaa myös huomioivansa muut ihmiset. Ja mikäs siinä; menkää minun puolestani aivan rauhassa seura-asuissa paikalliselle pikkulavalle riemuitsemaan. Kannattaisi kuitenkin hetken pohtia, kuinka se toteuttaa seuran päätavoitetta "edistää suomalaista lavatanssikulttuuria".

Kirjoittajan avainsanat: seurat, aloittelijat

TanssipalvelinYleisönosastoKeskustelu